Ranteet auki-fiilis

Itku ei ole kaukana. Olo on taas todella masentunut ja tekisi mieli tehdä itselleen jotain peruuttamatonta, kuten viiltää ranteet auki.

Kaverin piti tänään tulla käymään luonani, mutta selkäni on niin kipeä, ettei tapaamisestamme olisi tullut mitään, joten jouduin perumaan sen. Kävin eilen ostamassa ruokatarvikkeetkin valmiiksi kaupasta (tarkoituksemme oli kokkaillla ja viettää leffailta samalla) ja tietenkin, TIETENKIN suunnitelmat kusivat jälleen.

Elämä heittää kapuloita rattaisiin minkä ehtii. Mikään ei voi olla helppoa ja yksinkertaista, ei helvetissä, ei minulle, vaan aina pitää kaikessa mennä vaikeimman kautta.

Soitin tästä selästä terveyskeskukseen ja pyysin lääkäriaikaa. Tammikuun puolivälissä oli ensimmäinen vapaa aika eli about kuukauden päästä. Siihen asti pitää pärjätä Buranalla 400:lla ja kylmägeelillä, jotka eivät vie kipua pois. Päivystykseen en halua mennä, ellei ole aivan pakko, koska siellä joutuu aina odottamaan tuntikausia ja tämän selän kanssa istuminen on muutenkin vaikeaa...

Minulla on todettu skolioosi ja hypermobiliteettioireyhtymä (yliliikkuvat nivelet) ja selkäni on aika pahasti kallellaan ja tästä kai jatkuvat yläselkäkivut  ja toispuoleinen selkäsärky johtuu. Tiedän, että tarvitsisin kiropraktikkoa tai omt-fysioterapiaa tai jotain, mutta rahaa ei yksinkertaisesti ole hoitoihin. Ei ole ketään eikä mitään tahoa, jolta saisin lainaa. Kelan korvaukset ovat niin pieniä, etten pysty mitenkään maksamaan mahdollisista hoidoista sitä omavastuuta (been there, done that).

Olen syönyt kourakaupalla Buranaa (yli 6 tablettia päivässä) ja yrittänyt liikkua ja venytellä jne mutta kun selkä on paskana niin se on. Kivut ovat toistaiseksi siedettäviä, mutta pelottaa, että tämä vain pahenee tästä.

Aivan kuin henkisessä puolessa ei olisi tarpeeksi kestämistä. Miksi tämäkin vielä, kaiken muun paskan päälle? Minkä vitun takia koko ajan kaikki takkuaa? Miksi aina pitää tapahtua jotain, että elämäni menee varmasti päin persettä?

Töissä on muutenkin ollut vaikeaa ja nyt vielä tämä saatanan selkäkipu. Voi vitun vittu, oikeasti.

Tiedättekö, välillä iskee sellainen olo, että pitäisi vaan mennä ja vetää itsensä hirteen. Ei jaksa enää uskoa, että elämä tästä paranisi kun kaikki tuntuu vaan menevän alamäkeä.

On hyviäkin hetkiä, mutta masennus peittää lopulta kaiken alleen. Eikä fyysinen kipu todellakaan auta asiaa.

Yritän olla kiitollinen siitä, mitä vielä on, mutta joskus vaan tuntuu, että pidemmän päälle se ei riitä.