Huomenna pitäisi töiden jälkeen lähteä vanhempien luo kyläilemään viikonlopuksi, mutta jostain syystä ei yhtään huvittaisi. Ehkä se johtuu siitä, että vihaan matkustamista, etenkin pitkiä matkoja, jotka usein laukaisevat migreenin.
Eniten kuitenkin tökkii ajatus työpaikasta. Inhoan sitä paikkaa, luoja kuinka inhoankaan! Ainoa syy, miksi siellä vielä olen, on eräs mukava työkaveri, jonka kanssa olen viettänyt aikaa myös työajan ulkopuolella. Voisin luetella niin monta asiaa, joita tuossa paikassa inhoan...
Työilmapiiri ja työkaverit luonnollisestikin vituttavat eniten. On ärsyttäviä keski-ikäisiä juoruämmiä, pari ahdistavaa miespuolista henkilöä, joiden kanssa en haluaisi vuorovaikuttaa ollenkaan ja mittava joukko eriasteisia ongelmatapauksia, joista kuka tahansa haluaisi pysyä kaukana.
Ja huomenna minun pitäisi kävellä sinne jumalattoman ison ja painavan vetolaukun kanssa, jota en jaksaisi raahata mukana eikä sitä saa mihinkään jemmaan päivän ajaksi.
Kaduttaa, että uuteen sopimukseen (joka on ensi vuoden puolelle) lisättiin yksi tunti lisää työtä per päivä. Vituttaa jo valmiiksi ajatus siitä, että joutuu lusimaan siinä paikassa jatkossa vielä enemmän, kun näillä nykyisilläkin tuntimäärillä alan olla kohta jaksamiseni äärirajoilla.
Työ ei minua rasita juuri lainkaan, vaan nimenomaan ympäristö, jonka en koe sopivan itselleni. Liikaa vääräntyyppisiä ihmisiä samassa tilassa...Ja paikasta kuin paikasta menee kokonaan maku. En vaan siedä huonoa työilmapiiriä.
Psyykeni ei kestä sitä.
Ehkä se johtuu kiusaamistaustastani, mutta ahdistun suunnattomasti sellaisten ihmisten keskellä, jotka koen itselleni vieraiksi tai etäisiksi. Etenkin, jos minulla on epäilys, että he juoruavat selkäni takana.
Olen päättänyt lintsata huomenna. Kyllä, olen huono ihminen...
Itseasiassa mun pitäisi varata aika lääkärille ja sekin ahdistaa, koska selkä alkaa olla aika paskana istumisesta ja Burana 400 ei paljoa enää auta. Tarvitsen vahvempia särkylääkkeitä. Ja nivelissä on jatkuvasti epämääräisiä kipuja. Pelottaa, minkä diagnoosin ne siellä tk:ssa keksivät. En oikeastaan haluaisi tietää.
Mutta jos en mene töihin ja matkustan vanhemmilleni siitä huolimatta, pitäisi valehdella heille olleeni töissä, enkä tiedä, meneekö se läpi. Taidan olla aika huono valehtelija ja varsinkaan isäni ei ymmärrä eikä siedä minkäänlaista lintsaamista missään tilanteessa.
Haluaisin vain käpertyä peiton alle itkemään, kun ahdistaa kaikki.
Mikä pettymys olenkaan vanhemmilleni ja erityisesti itselleni. Tunnen olevani huono, osaamaton, saamaton luuseri. Olen yhteiskunnan hylkiö ja se tuntuu sanoinkuvaamattoman pahalta. Ja minä kun oikeasti luulin, että musta voisi vielä joskus tulla jotain...Enkä tiedä, pitäisikö itkeä vai nauraa kun katson itseäni nyt.
Sekä psykiatrinen sairaanhoitaja että ammatinvalintapsykologi suosittelevat minulle Kelan kustantamaan terapiaan hakeutumista. Kai olen niin hullu, ettei kukaan koe voivansa auttaa minua, vaan he haluavat vain työntää minut jonnekin, pois omasta vaikutuspiiristään.
Pesukonekin hajosi, eikä taloyhtiössäni ole pyykkitupaa. Uuden koneen saan aikaisintaan joulun jälkeen. Myös mikro ja sauvasekoitin ovat hajonneet kuukauden sisällä.
Saatanan vittu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti