Henkisesti koukussa

Kävin tänään lääkärissä ja käynti oli valitettavasti pieni pettymys.

Tarvitsen B-lausunnon, jotta saisin sairaslomaa loppuvuodeksi, ettei tule työkkärin ja Kelan tahoilta karenssia, kun olen pois kuntouttavasta työtoiminnasta (tiedän, etten enää pysty menemään sinne, monestakin syystä).

Terapeuttinikin on sitä mieltä, että en ole työkuntoinen ja minulle parhaaksi on tällä hetkellä terapiaan keskittyminen. Hänen mielestään olen ollut nyt kuukauden sairasloman aikana rennomman oloinen vastaanotolla (vaikka muutoin olen varsin kireä).

Lääkäri ei kuitenkaan suostunut kirjoittamaan sairaslomaa kuin marraskuun loppuun ja haluaa sitten tavata uudestaan. Ja vaatii aloittamaan jälleen masennuslääkityksen, koska "Kela ei muuten tule hyväksymään B-lausuntoa, jos asiakas ei suostu syömään masennuslääkettä".

Eli ihminen käytännössä pakotetaan syömään lääkkeitä, vaikka ei haluaisi, jotta saisi sairaspäivärahaa. Tuntuu jotenkin niin väärältä. En ole masennuslääkkeitä vastaan, mutta olen syönyt elämäni aikana niin paljon pillereitä, että en  haluaisi kuormittaa elimistöäni yhtään enempää kuin on pakko. Tietysti voisin ostaa lääkkeen (Voxrasta siis kyse) ja jättää sen käyttämättä...Toisaalta se johtaisi siihen, että jatkossa täytyisi valehdella lääkärille ja terapeutille, mikä ei sekään tunnu kovin miellyttävältä vaihtoehdolta. Plus että kyseiseen lääkkeeseen käytetyt rahat menisivät aivan hukkaan.

Toisaalta masennukseni on selkeästi pahentunut, joten lääke voisi helpottaa oloa, mutta pelkään mahdollisia sivuvaikutuksia/vieroitusoireita myöhemmin ja Voxrahan on amfetamiinijohdannainen, mikä vähän hirvittää. Toisaalta, onko tässä vaiheessa enää mitään menetettävää? Aivonihan taitavat jo olla ns. paskana joka tapauksessa.

Aiemmin olen syönyt ainakin seuraavia mielialalääkkeitä: Remeron, Aurorix, Venlaflaxin, Cymbalta, Lito ja Ecitalopram. Varsinkin Cymbalta auttoi parantamaan mielialaa ja laihtumaan hetkellisesti (olen lievästi ylipainoinen), mutta lääkkeen vieroitusoireet olivat vaikeita. Samaa pelkään nytkin Voxran kohdalla: jos lääke auttaakin masennukseen niin en kuitenkaan voi sitä loppuelämääni syödä ja mitä jos vieroitusoireet tulevat olemaan vielä pahempia kuin Cymbaltassa, kyseessä on kuitenkin käsittääkseni ns. raskaan sarjan masennuslääke?

Sitäpaitsi kaikilla lääkkeillä on jonkinlaisia haittavaikutuksia, ainakin pitkäaikaiskäytössä. Ketipinoriakin olen syönyt lähes 10 vuotta ja haluaisin siitä eroon, mutta olen henkisesti koukussa, koska pelkään, etten enää pysty nukkumaan ilman. Pelkään myös, että se lääke on tehnyt peruuttamatonta vahinkoa aivoilleni (kaikkialla pelotellaan erityisesti neuroleptien haitoista) mutta siltikään en uskalla lopettaa, koska mikään muu lääke ei auta unettomuuteen, joka oli varsin paha ennen lääkkeen aloittamista (ja tämä kulkee suvussa: myös isäni ja veljeni kärsivät vaikeasta unettomuudesta.)

En siis tiedä, mitä teen Voxran suhteen, pitää varmaan vielä keskustella terapeutin kanssa, vaikka hänellä ei lääkärin koulutusta olekaan. En haluaisi näin painostuksen alla aloittaa mitään lääkettä  mutta en halua riskeerata sairaspäivärahaa ja toisaalta, entä jos tällä menolla vointi menee entistä huonommaksi ja pian ei enää mikään auta? Too much questions...

Ja sitten asiasta toiseen. Keskiviikkona kävin työkkärissä, jonne oli varattu aika, jossa piti olla ns. oma työntekijäni paikalla, mutta hänpä olikin pois, eikä itselleni ollut informoitu tästä mitään etukäteen. Paikalla oli vain Kelan työntekijä ja hänellekin pääsin vasta tunnin sovittua aikaa myöhemmin. Pikkaisen sapetti siinä vaiheessa, täytyy myöntää.

Eikä käynnistä ollut mitään hyötyä. Itkin sen jälkeen kotona puoli tuntia lähes hysteerisenä, kun tuntui, että viranomaiset vaan pallottelevat mua toiselta toiselle ja minut haluttaisiin vain tunkea lopullisesti sinne työkyvyttömyyseläkkeelle.

Nykyään tosiaan tuntuu lähinnä siltä, että työkkärin ja Kelan kanssa asiat eivät ollenkaan etene, kun kellään ei ole mitään oikeita vaihtoehtoja tarjota mulle ja käynnit ovat lähinnä jutustelua siitä, kuinka voin et cetera muuta turhaa lässyttämistä.

Nytkin puhuttiin lähinnä voinnistani ja tämä täti oli ainakin sitä mieltä, että mitään työkokeiluja on turha edes miettiä vähään aikaan ja parasta, että keskityn nyt siihen terapiaan. Mikäs siinä muuten, mutta pelkään jääväni lopullisesti sivuun ja syrjäytyväni yhteiskunnasta täydellisesti.

Ilman mitään muuta sovittua menoa kuin viikottaiset kaksi terapiakäyntiä huomaan masentuvani ja passivoituvani entisestään, kun koen olevani niin tarpeeton ja huono ihminen, etten edes kuntouttavassa työtoiminnassa pärjää.

Tuntuu siltä, että nykyään en pärjää enää yhtään missään.

Eikä missään ole hyvä olla. Ei ihmisten seurassa, mutta ei yksinkään. Kaipaan läheisyyttä ja seuraa, mutta ärsyynnyn helposti toisten lähellä. Mikä pirullinen paradoksi. Nyt oikeasti kaduttaa, että menin aloittamaan sen perkeleen Triptylin kun se saa näin pahat olot aikaiseksi, että vituttaa ja itkettää jatkuvasti...

Kaiken lisäksi joudun sen nyt lopettamaan, koska Voxraa ja Triptyliä ei saa syödä samaan aikaan. Ja taas tiedossa lisää vieroitusoireita :/

Huoh. Voi kun pystyisi elämään ilman lääkkeitä, ei tarvitsisi miettiä ja pelätä lääkkeiden mahdollisia aloitus/lopetusoireita ja sitä, sekoittaako aivotoimintansa kenties lopullisesti kun lääkityksiä muutellaan jatkuvasti.

Nyt taidan mennä loppuillaksi peiton alle itkemään.