Itsekäs juoppo veli

Nyt olen todella vihainen.

Olen vähän aikaa sitten tullut sukuloimasta ja sain taas kuulla veljestäni huonoja uutisia.

Hän oli tosiaan karannut laitoksesta ryyppämään ja lopputuloksena mies oli viety poliisin toimesta putkaan, josta hänet oli toimitettu takaisin hoitokotiin. Ei ollut ottanut tarvittavia lääkkeitä ja jalat oli lähteneet juodessa alta, eikä todellakaan ollut ensimmäinen kerta...

Veljellä on lukuisia vakavia terveysongelmia, joita en viitsi tässä mainita ja silti hän ei muuta halua tehdä kuin juoda. Olen niin raivoissani, että on vaikea saada puretuksi tätä vyyhtiä.

Veljeni on suoraan sanottuna itsekäs paska. En tiedä, onko hän aina ollut tuollainen vai onko alkoholismi sen tehnyt, mutta hän ei tunnu välittävän kenestäkään ja ainut, mikä jotain merkitsee, on pullo.

Isäni oli pariin otteeseen yrittänyt soittaa veljelleni, mutta tämä itsekäs kusipää ei tietenkään vastannut puhelimeen. Olisiko vastaaminen ollut liikaa vaadittu? Veli taatusti tietää, että me kaikki olemme hänestä huolissamme ja vanhempani varmasti kaikkein eniten. Eikä häntä tunnu liikuttavan pätkän vertaa, kuinka paljon pelkoa ja tuskaa hän välinpitämättömyydellään meille kaikille aiheuttaa.

Siitä olen eniten vihainen. Ensin veli pistää 10 vuodeksi välit totaalisesti poikki vanhempiimme ja sitten, kun nämä yrittävät varovasti lähestyä häntä niin veli ei edelleenkään halua olla missään tekemisissä.

En tiedä, mitä veljeni ja vanhempieni välillä on oikein tapahtunut menneisyydessä, mutta mielestäni veljeni käytös on kohtuutonta. Olisiko ollut liikaa vaadittu jos hän olisi edes kerran vuodessa tavannut vanhempiamme? Miksi välit piti pistää kokonaan poikki? Miksi hän ei edelleenkään ole antanut anteeksi (jotain, mitä en tiedä) ja suhtautuu noin kylmästi meihin?

En tiedä vastausta yhteenkään kysymykseen ja se on raskasta, kun kukaan ei suostu kertomaan, mistä on kysymys, mistä tämä kaikki sai alkunsa. En saisi tuomita, kun en tiedä asioita, mutta en voi sille mitään, että tunnen vihaa veljeni käytöksen takia.

Olen vihainen myös itselleni, kun välitän. Tunnen itseni heikoksi ihmiseksi, koska itken veljeni takia, joka ei ole koskaan ollut minulle läheinen, mutta jonka käytös silti satuttaa.

Olen varma, ettei hän välitä minusta, omasta sisarestaan, tippaakaan. Miksi minun siis pitäisi välittää hänestä? Ei kai siihen ole mitään moraalista velvoitetta. Silti en osaa kovettaa itseäni, en osaa olla välittämättä.

On hetkiä, jolloin ihan oikeasti toivon, että veljeni kuolisi ja me omaiset pääsisimme eroon kaikesta tästä paskasta.

Veli ei enää koskaan voi elää ns. normaalia elämää, vaikka pääsisikin alkoholista eroon. Hän on menettänyt aivoverenvuotojen seurauksena terveytensä ja työkykynsä lopullisesti. Hänen vammansa ovat elinikäisiä ja niille eivät lääkäritkään pysty tekemään mitään.

Olisi mielestäni armeliasta, että veljeni kärsimykset päättyisivät.

Olisi myös armeliasta meille läheisille, ettemme enää joutuisi pelkäämään tämän ihmisen puolesta ja että taistelu vihdoin loppuisi.

Olisi niin paljon helpompaa olla välittämättä...