Jotain synkkää ja sairasta, joka haluaa ottaa kontrollin ja saada minut tekemään pahoja asioita itselleni ja toisille. Aivan kuin sisälläni olisi erillinen mieli, joka on sidoksissa ns. normaaliin mieleeni ja yrittää kaikkensa, jotta elämäni menisi piloille.
Tunnen olevani paha ja sairas. Huono ja syntinen. En tiedä, ansaitsenko elämältä mitään hyvää. Ehkä minä synnyin häiriintyneenä? Sillä häiriintynyt minä olen ja pahasti. Mieleni valtaavat niin synkät ajatukset tuon tuostakin, etten tiedä, voinko niistä ikinä edes kirjoittaa.
Kuinka paljon toivonkaan pahaa toisille ihmisille. Niille oikeasti tärkeille, lähimmille ja rakkaimmille. Kuinka haluaisinkaan satuttaa heitä ja panna heidät kärsimään tekojensa tähden. Kuinka vahingoniloinen olenkaan, jos jollain menee huonosti. Kuinka nauran ja riemuitsen salaa mielessäni toisten onnettomuuksista.
Miten minusta tuli näin ilkeä ja raadollinen? Halveksin itseäni ja toisaalta nautin näistä mustista ajatuksista, jotka valtaavat mieleni ja pumppaavat katkeraa kalkkia sisuksiini.
Viha ja katkeruus vievät mennessään pelottavan helposti. Ei saisi antaa tuumakaan periksi, ei antaa mustille ajatuksille valtaa. Pitäisi sanoa itselleen joka ikinen päivä, että ei, en suostu tähän, en suostu katkeroitumaan, en halua vihata lopun ikääni, koska menneisyys on jo tapahtunut eikä sille enää voi mitään.
Silti teen sitä, joka päivä. Tiedostan, miten pitäisi toimia, mutta toimin juuri päinvastoin. Se paha minussa on niin voimakas, niin hirvittävän suuri ja vahva. Se pirstoo hyökyaallon lailla kaiken tieltään, myös moraalin ja järkevän ajattelun. Se on jotain niin alkukantaista, ettei sille löydy sanoja.
Sitä ei voi sanoittaa, sen voi vain tuntea.
Se haluaa elää synkkyydessä ja löytää voimansa pimeydestä. Se rakastaa tuskaa ja pelkoa, se janoaa epäonnistumisia ja kuilun reunalla kulkemista. Ennen kaikkea se rakastaa kuolemaa ja haluaa minun kuolevan.
Se on osa minua ja tekee kaikkensa, että noudattaisin sen tahtoa ja vaipuisin unohduksiin.
Minun pimeä puoleni on todella pimeä.
Ja minä samaan aikaan sekä pelkään että rakastan pimeyttäni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti