Helvetin itserakkaat, kusipäiset narsistit.
Ettäs kehtasitte. Ettäs kehtasitte tehdä tämän minulle! Kiusata, nöyryyttää, haukkua, pelotella. Ja nauraa vielä räkäisesti päälle. Teitte pilaa minusta, kävitte persoonaani käsiksi mitä julmimmalla tavalla, murskasitte haaveeni ja hajotitte koko elämäni.
Kuinka vihaankaan teitä kaikkia! Jokaista yksitellen ja kaikkia yhtä aikaa.
Millä oikeudella? Millä helvetin oikeudella te sen teitte? Kuka teille antoi luvan pilata toisen ihmisen, toisen lapsen elämän?
Tällaisia ajatuksia päässäni pyörii, kun mietin kiusaajiani. Vihaa, tuskaa, koettuja pelkoja ja nöyryytyksiä, tuntemuksia epäoikeudenmukaisuudesta.
"Mä haluisin ampuu ne kaikki." Joku vanha Tehosekoittimen kappale. Olen monta kertaa samaistunut tuohon lauseeseen. Minun vihani on ollut todellakin niin vahvaa, että olisin varmaan ampunut joka ikisen niistä kakaroista silloin, jos olisin jostain ampuma-aseen käsiini saanut.
Onneksi sellaiseen ei ollut koskaan mahdollisuutta.
En kannata väkivaltaa, enkä missään nimessä hyväksy kenenkään ampumista, millään perusteilla. Mutta ihmismieli on arvaamaton ja synkkä ja myös minä, niinkuin varmasti moni muukin koulukiusattu, on joskus haaveillut, että kiusaajille tapahtuisi jotain pahaa.
Mikään ei tuo kenellekään oikeutta tuhota toisen yksilön elämää.
Opettajani oli sitä mieltä, että syy kiusatuksi joutumiseen oli yksin minussa. Hänen mielestään olin "ärsyttävä" ja "provosoiva" joten olin kai ansainnut kohtaloni.
Ilkeä narttu. En varmaan ikinä anna anteeksi tälle naiselle. Hän olisi voinut tehdä paljon, mutta ei tehnyt mitään. "Ei meidän koulussa kiusata" tuo ämmä antoi ymmärtää jopa lehtihaastattelussa. Aivan kuin kaikki olisi yhtä onnea ja auvoa vaan.
Ei, ei todellakaan. Meidän koulussa kiusattiin joka ikinen päivä. Ja tämä ihmisenkuvatus tiesi sen. Kaikki aikuiset tiesivät, mutta kukaan ei puuttunut. Ehkä se on niin, että "ärsyttävällä" tai muuten vain "oudolla" lapsella ei ole toisten mielestä lupaa kasvaa rauhassa ja turvassa.
Tosin en ole itsekään viaton. Myönnän olleeni kiusaaja myös ja se hävettää niin kovin tänä päivänä. Jos voisin, pyytäisin anteeksi häneltä, jolle olin julma. Ei se hänen vikansa ollut, ei millään tavalla. Minä itse olin syyllinen ja tulen kantamaan tätä syyllisyyttä mukanani ikuisesti.
Miksi aiheutin toiselle, viattomalle lapselle sen saman tuskan, jota itse jouduin kantamaan? Miten saatoin olla niin kylmä? Miksi en osannut asettua tämän toisen ihmisen osaan, olinhan kokenut saman?
Vastausta en tiedä tänäkään päivänä. Kai minä yritin kostaa kokemani vääryyden tai jotain. En ehkä tajunnut, että se oli kiusaamista. Enkä varmasti ymmärtänyt, millaiset jäljet se jättäisi tähän toiseen.
Vittu että olen ollut itsekäs paska. Minäkin. Vaikka yritin olla kiusaajieni yläpuolella, parempi kuin he. Silti olin yhtä itsekäs, yhtä ajattelematon, yhtä kostonhimoinen. Yhtä paha.
Minusta kuitenkin tuntuu, että olen rangaistukseni saanut.
Se on tähän asti eletty elämä.
Mie ymmärrän todella hyvin mitä sie tarkotat.
VastaaPoistaJoskus tuntuu ihan että sie kirjottaisit suoraan mun elämästä.
Mie olen miljoonasti kironnu kiusaajia ja sitä, mitä ne teki mulle. Miettiny, millä oikeudella ne niin on tehny. Ja kyllä, on niitä hetkiä ku todella toivon, että niille tapahtuis jotain pahaa, vaikka eihän se mitään hyödyttäis.
Aina sanotaan, että katkeruudesta täytyy päästää irti, koska se syö ihmistä sisältä. Niinhän se tekee, mutta tähän päivään mennessä en ole vielä keksiny, miten siitä katkeruudesta pääsee eroon. Ei vaan onnistu.
Voimia <3 Mun mielestä sie vaikutat ihan järkevältä ihmiseltä :)
Uskoisin, että jonkinlainen katkeruus on kaikille meille kiusaamisen uhreille tuttu tunne tavalla tai toisella. Harva varmaan säästyy siltä, vihasta puhumattakaan.
VastaaPoistaOn niin helppoa sanoa, että "päästä irti katkeruudestasi" tajuamatta, kuinka vaikeaa se voi olla, jos elämä on koetellut rankalla kädellä. Vaikka kuinka itse tajuaakin, että se on vahingollinen tunne.
Ehkä se on niin, että vain kaikki ne menneisyyden pahat asiat läpikäymällä voi päästä eroon vihasta ja katkeruudesta lopullisesti? Mikä onkin sitten todella haastavaa loppupeleissä...
Voimia sulle myös katkeruudesta pääsemisessä ja muutenkin elämääsi, uskon että löydät vielä ulospääsyn <3
Meidänkin koulussa opettajilla oli just tuo et "ei meidän koulussa kiusata" vaikka sitä tapahtui joka päivä, aivan niiden silmien alla. Yhden, ellei jopa useammankin kerran jopa opettajakin osallistui kiusaamiseen asettamalla minut naurunalaiseksi luokan edessä.
VastaaPoistaMillä vitun oikeudella? Mitä vittua niiden päässä liikkuu? Oikeesti, aikuiset ihmiset joilla ois ollu valtaa lopettaa kaikki heti alkuunsa ei tee mitään ja jopa osallistuu vääryyteen. Ne ois voinu miettiä ja päättää millä linjalla toimivat mut ne päätti valita sen helpomman polun, seurata vaan sivusta ja olla kuin mitään ei tapahtuisikaan.
Vaikka itse nyt siitä kyseisestä koulusta ja helvetistä pääsinkin, mietin ja toivon että kukaan muu ei joudu kokemaan samaa mitä minä vaan opettajat osaisi toimia paremmin, esimerkillisemmin. Vaikka ei tietenkään kiusaamiseen pelkät opettajatkaan aina voi vaikuttaa koska lapsetkin voi olla toisilleen ihan vitun julmia, eikä siihen tarvitse ees mitään syytäkään.
Ja tähän loppuun, tutustuin jokunen vuosi sitten yhteen ihmiseen joka kertoi myös olleensa joskus koulukiusaaja. En ollu koskaan aikasemmin edes ajatellut asiaa mutta hänen kanssa keskustelu toi vähän uusia näkökulmia asiaan. sillä yleensä kiusaajallakin on paha olla. Tiedän, ja hän itsekin tiesi että ei se oikeuta kiusaamaan ketään mut hän toi esille että ehkä myös kiusaajien pitäis saada jonkunlaista apua jos niiden elämässä on jokin asia pielessä.
Tuo tuntuu olevan valitettavan yleistä tai oli ainakin takavuosina, että opettajat ei suostu/halua nähdä sitä kiusaamista, vaikka olisivat siitä tietoisia. Ei mikään ihme, että koulussa vallitsevat viidakon lait kun aikuiset, joilla on vaikutusvaltaa, eivät tee mitään. Halveksin sydämeni pohjasta tuollaisia ihmisiä.
PoistaNiin, itsekin toivon, ettei kukaan lapsi/nuori joutuisi samaan helvettiin mihin itse aikoinaan...
Totta, myös moni kiusaaja tarvitsisi apua, koska heilläkin on vaikeaa. Ainahan on niitä psykopaatteja, jotka kiusaavat silkasta kiusaamisen ilosta, mutta paljon myös niitä, joilla on taustalla rikkonainen perhe jne...Ehkä se on niin, että kiusaamista ei vielä nykyäänkään nähdä niin vakavana asiana mitä se oikeasti on?
Voi vain toivoa, että asenteet muuttuisivat jatkossa enemmän.
Ymmärrän tosi hyvin sua tässä(kin) asiassa, oon monesti miettinyt samaa omista kiusaajistani ja kaikista kiusaajista ylipäätään. On niin oksettavaa, että joku muu ihminen luulee että sillä on oikeus kajota sun elämään ja hyvinvointiin! Mäkin oon jäänyt katkeraksi, mutta haluan silti uskoa että me kaikki voidaan päästä siitä ulos.
VastaaPoistaKiusaaminen ja kiusaajat ylipäätään ovat oksettavia. Ottavat itselleen oikeuksia, joita heillä ei ole. Hyvin usein eivät edes tunnu tajuavan, mitä tekevät.
VastaaPoistaKatkeruus syntyy niin helposti, mutta siitä on vaikea päästä irti, etenkin jos on kärsinyt vuosia...Mutta aina on toivoa, että joku päivä jokainen meistä voi selvitä siitä voittajana!