Liian helppo satuttaa

Olen hakemassa Kelan kustantamaa kuntoutuspsykoterapiaa.

En todellakaan tiedä, tuleeko hakemukseni menemään läpi. Toisaalta toivon, että se ei menisi, toisaalta taas haluaisin hyödyntää vielä tämän mahdollisuuden, jos yhteiskunta sen on minulle valmis tarjoamaan.

Sekä psykiatrinen sairaanhoitaja, että ammatinvalintapsykologi suosittelivat molemmat minulle terapiaan hakeutumista. Heidän silmissään taidan olla aika lailla häiriintynyt tapaus...

Soitin tänään sekä sossuun, että hammaslääkärin ajanvaraukseen ja tarvitsin 4 Diapamia, että ylipäätään uskalsin tarttua luuriin. Vihaan soittamista virastoihin/lääkärille/ihan mihin tahansa. Tähänkin jouduin keräämään monta viikkoa rohkeutta, että uskalsin ottaa edellä mainittuihin tahoihin yhteyttä ja sain kerrottua asiani.

Nyt on helpottunut olo. Samaan aikaan kuitenkin pelottaa.

Pelkään niin paljon sitä, kun joudun itse etsimään itselleni terapeutin ja maksamaan myös itse siitä aiheutuvat kustannukset (näitä käyntejä Kela ei korvaa). En tiedä, onko minulla varaa siihen. Ja entä jos en löydäkään sopivaa? Tai joudun ravaamaan monella eri terapeutilla ennenkuin löytyy joku, jonka kanssa kemiat kohtaavat?

Olen niin täynnä pelkoa, että prosessi ahdistaa tosi paljon jo näin etukäteen. Taas on tavattava uusia ihmisiä ja kerrottava heille samat jutut, mistä olen avautunut jo niin moneen kertaan eri tahojen ammattilaisille.

Jaksanko sitä? Olenko oikeasti valmis siihen? En tiedä, en todellakaan tiedä.

Ja olisiko siitä oikeasti edes hyötyä? Entä jos en pysty avautumaan kiusaamiskokemuksistani kenellekään?

Kirjoittaminen auttaa, mutta kuitenkin tuntuisi parhaimmalta vaihtoehdolta kertoa nämä kokemukset toiselle ihmiselle. Mutta en tiedä...Kun on tukahduttanut tunteitaan ja muistojaan näin kauan, onko niitä kaikkia edes mahdollista saada esiin?

Tänäänkin olen itkenyt sitä, millaisessa umpisolmussa elämäni on. Miksi sen kaiken piti tapahtua, miksi sen piti ajaa minut tähän pisteeseen, lähelle hulluuden reunaa?

Minua on liian helppo satuttaa.

Vihaan tätä piirrettä itsessäni, tätä sairaalloista herkkyyttä, joka on ajanut minut reunan yli monta kertaa.

Joskus en vaan jaksaisi elää itseni kanssa.