Diapam vaikuttaa jo ihanan rauhoittavasti. Pää tuntuu mukavasti sumealta ja sydämensyke on laskenut alemmas. Olen jo suhteellisen rauhallinen ja kykenen kirjoittamaan selkeästi.
Miten ihana asia Diapam onkaan! Mielestäni hänelle, joka keksi rauhoittavat, pitäisi myöntää joku Nobelin palkinto. Valitettavasti yhteiskunta ja lääkärit erityisesti tuntuvat suhtautuvat äärimmäisen kielteisesti mihin tahansa rauhoittaviin. Perusteluna on aina se sama vanha koukkuunjäämisen riski. Samalla pelotellaan sillä,
että ihminen tyhmenee, jos käyttää tarpeeksi kauan bentsoja.
En kiellä, etteinkö näin tapahtuisi joidenkin yksilöiden kohdalla, mutta itse en ole koskaan syönyt näitä päivittäin, korkeintaan kerran, pari viikossa aivan välttämättömissä tilanteissa (esiintymistilanteet ja
hallitsemattomat tunnekuohut) ja joskus on kulunut kuukausiakin, etten ole tarvinnut yhtäkään bentsonappia.
Viimeisen kuukauden ajan olen muutaman kerran tarvinnut, mutta mitä sitten? Pitäisikö minun pyydellä sitä anteeksi? Kun mikään muu ei auta ja vaihtoehto on viiltely ja täydellinen romahdus? En suostu tuntemaan huonoa omaatuntoa siitä, että käytän rauhoittavaa silloin, kun sille on todellinen tarve.
Vituttaa aivan suunnattomasti, että nykyinen psykiatrini suhtautuu äärimmäisen kielteisesti rauhoittaviin ja sen sijaan haluaisi pumpata minut täyteen SSRI-lääkkeitä, jotka voivat olla pitkäaikaisessa käytössä vaarallisempia kuin bentsot, etenkään kun monista uusista markkinoilla olevista masennuslääkkeistä (esim. Cymbalta) ei ole tietoa niiden pitkäaikaisvaikutuksista.
En ymmärrä, miten psykiatrini voi väittää, ettei Cymbalta voi huonontaa muistia, kun itselleni niin on satavarmasti käynyt kyseisen lääkkeen myötä ja lukemani perusteella myös monille muille. Ovatko lääkärit oikeasti ihan pihalla noista sivuvaikutuksista vai miksi ne kieltävät säännönmukaisesti, ettei masennuslääkkeistä voi muka olla mitään pitkäaikaisia haittoja?
En usko enää yhteenkään lääkäriin. Taitavat puhua paskaa suut ja silmät täyteen, ainakin mitä tulee masennuslääkkeisiin. En pysty luottamaan ns.asiantuntijoihin, jotka vähättelevät kokemuksiani ja kieltävät ilmiselviä tosiasioita. Ei anna kovin vakuuttavaa kuvaa ns.asiantuntijan ammattitaidosta.
Pelkään, ettei Diapam-reseptiäni enää uusita. Jäljellä on vain parisenkymmentä tablettia ja tiedän, etteivät ne riitä pitkälle. Olen pulassa, todella pahassa pulassa ilman rauhoittavia. Ne ovat pitäneet minut järjissäni kaikkein pahimpien olojen aikana. Mitä sitten tapahtuu, jos jään ilman tarvitsemaani lääkettä?
Syytän psykiatriani ja yhteiskuntaa (haukkukaa vain lapselliseksi ja vastuuttomaksi) jos teen jotain peruuttamatonta siinä tapauksessa, mikäli minulta kielletään rauhoittavat kokonaan...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti