En saanutkaan sitä lääkäriaikaa tälle viikolle, vaikka olisin kipeästi sitä tarvinnut.
Eilen illalla alkoi aivan helvetillinen ahdistus, kun tiesin, että tänään on taas mentävä sinne harjoitteluun. En kertakaikkiaan pystynyt siihen, en mitenkään.
Vaikka väsytti aivan tolkuttomasti, valvoin silti kahteen yöllä ja jouduin ottamaan 50 mg Ketipinoria ja 2 Diapamia, että sain ahdistukseltani nukuttua. Olo oli todella tuskainen ja jokainen solu elimistössäni kirkui, etten jaksa enää, en halua mennä enää päiväksikään siihen paskapaikkaan.
Aamulla heräsin helvetin väsyneenä 5 tunnin unien jälkeen mutta pystyin kuitenkin nousemaan ylös normaaliin aikaan seitsemältä. Hetken aikaa ajattelin, että ehkä sittenkin pystyn menemään töihin, mutta ei, ahdistus palasi nopeasti takaisin ja tajusin, ettei tästä tule mitään.
Psykiatrini soitti puoli tuntia sitten, eikä pystynyt antamaan minulle aikaa, koska "olen juuri tullut lomalta ja varauskirjani on aivan täynnä." Ehdotti työterveyslääkärin puoleen kääntymistä. Hyvä, etten alkanut tyrmistykseltäni nauraa, työttömillä kun harvoin on mitään työterveyshuoltoa...
Sanoi, että voisi ensi viikolla jutella kanssani "pikaisesti" ja keskustella sairasloman jatkosta. Minun pitäisi siis lähteä terveyskeskuksesta hakemaan saikkua, mutta ei perkele, sinne en mene vinkumaan ja kuuntelemaan jonkun asioista mitään ymmärtämättömän tk-lääkärin vittuilua. Olen sitten omalla ilmoituksella pois töistä.
Olen huomannut, että tk-lääkäreille on aivan turha puhua mistään masennuksesta, kukaan niistä ei tunnu tajuavan hevonvittuakaan psyykkisten ongelmien päälle. Enkä tässä epävakaassa ja äärimmäisen herkässä tilassani jaksa minkäänlaista vähättelyä.
Tekisi mieli kirota julkinen terveydenhuolto alimpaan helvettiin. Kohta lääkärille ei pääse varmaan ollenkaan. Itseasiassa olen niin vihainen tällä hetkellä, että tekisi tältä istumalta mieleni soittaa sinne duuniin ja sanoa, että pitäkää se vitun paskapaikkanne, mä olen saanut tarpeekseni sekä teistä että koko tästä järjestelmästä.
Tekisi myös ihan tajuttoman kovasti mieli ottaa taas terä käteen ja viiltää se vitun valtimo poikki. Ehkä lääkärillä sitten olisi aikaa minulle?
Mutta tätähän tämä on, resurssien jatkuvaa tiukentamista...Vie kyllä elämänhalua pois kun katsoo, mihin suuntaan Suomi ja koko maailma on menossa. En halua edes kuvitella, millaista täällä on 10 tai 20 vuoden kuluttua.
Sisälläni kiehuu voimaton raivo omaa tilannetta ja koko tätä systeemiä kohtaan. Haluaisin vain luovuttaa, hakea pullon viinaa Alkosta ja vetää pään täyteen tai niellä kourallisen lääkkeitä ja unohtaa ihan kaiken, edes hetkeksi.
En uskalla tehdä kumpaakaan. Veli kun on alkoholisti niin siinä on tarpeeksi varoittavaa esimerkkiä, ettei itse halua viinan kanssa lähteä pelleilemään. Ja rauhoittavia on enää vaivaiset 8 kpl jäljellä niin en voi niitäkään ottaa...
Ainoaksi lohduksi jää ruoka, jota onkin tullut vedettyä kaksinkäsin. Saan varsinkin iltaisin melkoisia ahmimiskohtauksia ja saatan vetää 6-8 leipää putkeen jne...Ei täytä mitään syömishäiriön kriteereitä, mutta jos tätä jatkuu vielä kauankin niin minulla on uusi ongelma.
Olen niin katkera kaikille terveille ihmisille ja ylipäätään niille, joilla on asiat hyvin. Vaikka ei kai se multa ole pois mutta syöhän se ihmistä sisältä kun toisille annetaan kaikki ja toisille ei mitään...
Olo on epätoivoinen, sekava ja ahdistunut. En tiedä, mitä pitäisi tehdä. Lopetanko harjoittelun vai yritänkö vielä? Onko mitään järkeä jatkaa? Toisaalta joudun entistä pahempiin rahavaikeuksiin, jos en jatka (nytkin on siinä ja siinä, että riittääkö rahat).
Pitäisi varmaan mennä nukkumaan koko loppuviikoksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti