Mikään ei paranna tätä väsymystä

Maanantaina pitäisi mennä takaisin työharjoitteluun, ei voisi vähempää kiinnostaa.

Olen lintsannut koko tämän viikon, koska en yksinkertaisesti jaksanut. Tarvitsin pienen breikin, jotta jaksaisin seuraavat 8 viikkoa harkkaa.

Tosin ei ole kyllä mitään takeita, jaksanko tästä tauosta huolimatta. Masennus ei näköjään ole poistumassa minnekään, vaikka onkin hellittänyt hieman otettaan.

Kuukauteen en jaksanut imuroida enkä tiskata. Ei kertakaikkiaan ole ollut voimia. Tällä viikolla sain imuroitua, putsattua jääkaapin ja tiskattua muutamia astioita. Vielä niitä tiskejä lojuu kokonainen altaallinen odottamassa...

Vihaan tätä jatkuvaa saamattomuuttani ja ikuista väsymystä. Aivan sama, kuinka paljon tai vähän nukkuu tai mitä lääkkeitä vetää ja kuinka paljon vai vetääkö yhtään mitään. Olen aina yhtä väsynyt, eikä mikään paranna sitä.

Niin turhauttavaa, että haluaisin kirkua. 

Torstaina piti olla se valokuvaussessio, jonka jälkeen olisin voinut viimeistellä työni ja esitellä sen seuraavalla kerralla muulle ryhmälle.

Mut kun ei niin ei. Sain keskiviikkoiltana ilmeisesti jonkinlaisen vatsataudin liian lämpimässä olleesta jauhelihasta ja en tietenkään päässyt valokuvattavaksi.

Tämä oli nyt jo kolmas kerta kun homma peruuntuu. Olkoon perkele, enää en jaksa sopia uutta aikaa kun aina tulee jotain joka pilaa kaiken. En jaksa, en en en.

Olen vihainen itselleni, kun en osaa kirjoittaa kunnolla. Poden myös jatkuvaa syyllisyyttä siitä, etten ole juurikaan valokuvannut tänä syksynä, saati tehnyt mitään kuvankäsittelyä. Menee kallis kamera hukkaan, kun sitä ei käytä.

Nykyään en vaan saa juuri mitään aikaan ja kaikki vaatii niin paljon vaivaa...Mieluummin sitä makaa sängyssä ja lukee (sen minkä pystyy) tai surffailee netissä tai nukkuu.

Tämä lokakuu verottaa voimia niin jumalattomasti...