Epäilen, että mulla on joko nivelrikko tai nivelreuma.
Olen jo monta kuukautta ollut tietoinen siitä, ettei kaikki elimistössäni ole kohdallaan, mutta pelkään varata aikaa lääkärille asian tiimoilta (viimeksi kävin lekurilla 2.6 migreenin takia) ja olen odottanut, että tämä menisi itsestään ohi...
Tiedän olevani idiootti, kun en tee mitään asian eteen vaan purkaudun täällä netissä, mutta vain ne, jotka laillani kärsivät lääkärikammoista, tietävät, miksi viivyttelen.
Ensimmäiset oireet alkoivat viime syksynä, kun aloitin puolen vuoden työharjoittelun. Ensin oikea olkapää kipeytyi töitä tehdessä ja jouduin syömään särkylääkkeitä ja lepuuttamaan kättä. Silloin en vielä osannut yhdistää tätä polvikipuihin, jotka alkoivat lenkkeilyn myötä viime kesänä.
Pian alkoivat myös vasemman olkapään rasituskivut sekä tänä vuonna myös sormiin ja jalkapöytään tuli kipuja. Pelottavinta on, että nykyään ne voivat ilmetä myös ilman mainittavaa rasitusta.
Kädet myös väsyvät tosi helposti esim. perunoita kuoriessa ja vaikkapa tätä tekstiä kirjoittaessa. Myös nämä oireet ovat alkaneet aivan uusina viimeisen vuoden sisällä. Selkäkin kipuilee vähän väliä.
Tänään on ollut jälleen sellainen päivä, kun kivut ovat ilmaantuneet useampaan paikkaan yhtä aikaa, paikallistan ne niveliin ja itkettää, kun mietin, mitä tästä voi pahimmillaan seurata.
Minulla on aina ollut alhainen kipukynnys ja tiedän, että mikäli todella sairastan jotain nivelsairautta, niin kivut tulevat jatkossa lisääntymään eivätkä ole enää niin lieviä kuin tähän asti, että niistä selviää pelkästään miedoilla tulehduskipulääkkeillä.
Olen kyllästynyt miettimään "miksi-" kysymystä, vaikka se palaa mieleeni yhä uudelleen. Että miksi tämäkin vielä, miksi juuri minä, eikö elämässä ole mitään kohtuullisuutta jne jne...
Tiedän kyllä, että on turha valittaa ja ettei elämä ole reilua. Monilla on vielä vaikeampaa kuin minulla ja pitää olla kiitollinen siitä mitä on, tiedostan kaiken tämän, mutta ei se poista pelkojani ja katkeruuttani kaikkien niiden paskajuttujen takia, jotka ovat ajaneet minut tähän pisteeseen.
Niin, olen alkanut katkeroitua ja se ei ole mukavaa, ei ollenkaan. En haluaisi tulla vanhaksi katkeraksi kärttyiseksi eukoksi, joka ei lopulta näe elämässään mitään hyvää, vaan syyttää kaikesta olosuhteita.
Pelkään, että minusta on tulossa tätä vauhtia juuri sellainen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti