Olen katkera paska

Paska fiilis. Tulin eilen mökiltä takaisin kämpille ja taas se on täällä: vanha ystäväni masennus. Kotiinpaluu reissulta laukaisee sen aina kun on pakko palata arkeen ja tajuaa taas, kuinka paskaa oma elämä on.

Mulla ei ole ketään, ei todellakaan ketään. Tuntuu, että vanhempiani lukuunottamatta olen aivan yksin tässä maailmassa ja ei mene varmaan montaa vuotta kun nekin ovat kuolleet ja sitten olen  maailman yksinäisin ihminen.

Mökillä ei toiminut netti ollenkaan (paitsi kännykässä) joten en päässyt päivittämään tätä blogia, tosin ei ollut niin tarvettakaan, koska siellä unohdan aina ongelmat vähäksi aikaa, kun on seuraa ja järkevää tekemistäkin.

Täällä kämpillä ollessa taas olen aina yksin ja ajatukset alkavat välittömästi kierää samoja raiteita: itsemurha-ajatukset ja itsetuhoiset yllykkeet saavat vallan ja alan jälleen haaveilla itseni satuttamisesta.

Jos voisin, asuisin siellä mökillä porukoiden luona varmaan koko kesän, mutta valitettavasti se ei ole mahdollista.

Omien ongelmien lisäksi äidin ja veljen tilanne ahdistaa. Veli on edelleen sairaalassa, eikä tilassa ole juurikaan tapahtunut kohentumista. Vaikuttaa siltä, ettei se sittenkään halua olla tekemisissä meidän perheen kanssa.

Vanhempieni välit ovat jo vuosia olleet melko kireät ja tuntuvat kiristyneen entisestään viime aikoina. Äiti on isän vallan alla lähes kokonaan. Isä on vaikea ja voimakas luonne, jonka kanssa on hankala tulla toimeen. Isä ei juurikaan siedä vastaan sanomista ja on mielestään aina oikeassa asiassa kuin asiassa.

Isällä on todella vahvat mielipiteet, eikä sen kanssa voi keskustella järkevästi, jos on  eri mieltä. Isä mm. vihaa homoja, vastustaa tasa-arvoa (nainen kuuluu hellan ääreen) ja suuttuu heti, jos joku yrittää perusteella, miksi isäni saattaisi olla joskus väärässä.

Äiti on harkinnut avioeroa, mutta ei taloudellisista syistä pysty sitä ottamaan, joten hänen on pakko passata isää (pestä pyykit, laittaa ruokaa, siivota jne jne) ja yrittää miellyttää tätä. Äiti oli meidän lasten kanssa pitkään kotona, eikä tienannut tarpeeksi eläkettä, jotta pystyisi elättämään itseään kunnolla yksin.

On niin helvetin masentavaa, ettei ihminen voi erota huonosta liitosta. Äidistä on tullut katkera vanha nainen, joka haukkuu isää jatkuvasti. Enkä yhtään ihmettele.

Jotenkin tuntuu siltä, ettei oikeasti hyviä ja kunnollisia miehiä ole. Että kaikki ovat pohjimmiltaan itsekkäitä paskoja, joiden takia nainen saa aina kärsiä. Tai jos niitä on niin kaikki on jo varattu ja omalle kohdalle sellaista ei varmasti löydy.

Tiedän yleistäväni rankasti, mutta kun ei ole kuin huonoja kokemuksia miehistä niin on todella vaikeaa olla yleistämättä ja ajattelematta negatiivisesti.

En varmaan edes pystyisi tasapainoiseen parisuhteeseen, jos tulisikin joskus mahdollisuus. Olen niin pettynyt, katkera ja vihainen tälle maailmalle, joka on kaatanut pelkkää paskaa niskaan, että ei musta ole minkäänlaiseen suhteeseen kenenkään kanssa.

Silti haluaisin rakkautta ja hellyyttä.

Voisinpa kuolettaa itseltäni kaikki halut, niin elämä olisi helvetin paljon helpompaa.

Niin sanotun parhaan ystäväni piti tulla miehensä ja vauvansa kanssa mun luo yöksi, mutta päättivätkin mennä hotelliin, koska edellinen asukas tupakoi tässä asunnossa (yli 2 vuotta sitten...) ja eivät muka halua altistaa vauvaa savulle.

Paskapuhetta ja varmasti tekosyy. Mun kämppä ei vain ole tarpeeksi hieno heille ja siksi eivät tule. Tämän ystävän mies ei pidä musta ja haluaa ilmeisesti pitää vaimonsa ja lapsensa mahdollisimman kaukana "hullusta sekopäästä."

Tekisi mieli sanoa niille päin naamaa, että pitäkööt saatanan hienon elämänsä (molemmilla hyvät ammatit ja rahaa) ja ei tarvi enää olla yhteyksissä.

Myönnän, olen katkera paska.

Jumalauta että vituttaa kaikki.