Haluan nähdä tuon kauniin punaisen nesteen vuotavan haavasta, täyttävän minut kivulla ja endorfiinilla sekä ihmeellisellä rauhan ja tyyneyden tunteella.
Tiedän, että se veisi hetkeksi edes pienen palan mukanaan tätä tyhjyyden tunnetta.
Minä olen sairas, todella sairas ja elättelen jatkuvasti mielessäni mitä sairaimpia ajatuksia. Jos joku oikeasti tietäisi, mitä ajattelen, minut vietäisiin varmasti hullujenhuoneelle, eikä päästettäisi enää ikinä pois.
Haaveilen satuttavani muita. Haaveilen, kuinka minua satutetaan.
Tiedän olevani hullu, mutta loppujen lopuksi, mitä sillä on enää väliä? Onko millään ylipäätään enää väliä?
Tunnen itseni perinpohjin hylätyksi. Tunnen niin sydäntäraastavan vahvasti sen, kuinka yksin olenkaan tässä maailmassa. Ei minulla ole oikeaa yhteyttä keneenkään.
Totuus sattuu enemmän kuin kaikki ne valheet, joita olen saanut kuulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti