Vaihtaa tämän henkisen tuskan fyysiseen, jolloin olo olisi edes hieman helpompi. Kipua sykkivä, repaleinen, vertavuotava haava on aina helpompi kestää kuin epämääräinen ahdistus ja syvältä kumpuava paha olo joille ei näytä olevan loppua.
Olen menettänyt näköalani tulevaisuuteen. Kuin kulkisin mustassa tunnelissa ja edessäpäin näkyvä valonkajastus on vain heikko, lepattava liekki pimeydessä.
Uskallanko odottaa tulevaisuudelta mitään? En ainakaan ihmissuhteiden osalta. Ihmissuhteet ovat olleet minulle silkkaa katastrofia alusta alkaen.
En ole koskaan seurustellut oikeasti. Normaalit miehet eivät kiinnostu minusta. Vedän puoleeni vain joko hyväksikäyttäviä paskiaisia tai sellaisia ressukoita, jotka yrittävät minua, kun eivät saa ketään muutakaan.
Olen yhä uudestaan tuntenut sen tuskan, joka seuraa kun tajuaa, ettei toinen olekaan oikeasti kiinnostunut, että hän on johtanut harhaan ja valehdellut päin naamaa vain, jotta saisi sen mitä haluaa.
Sen jälkeen olen jäänyt kuin nalli kalliolle. Tuntenut itseni hylätyksi ja arvottomaksi.
En enää pysty luottamaan yhteenkään mieheen. Ja minä todella haluaisin luottaa, mutta se taitaa olla jo liian myöhäistä.
Isäni.Veljeni. Koulutoverit. Miehet ylipäänsä. Jokaikinen heistä on satuttanut minua jollain tavalla. Fyysisesti tai henkisesti. Kipu on aina tullut osana pakettia.
Ja jos kipu on parasta, mitä koskaan tulen saamaan, niin ennemmin olen yksin. Osaan satuttaa itseäni muutenkin, en tarvitse enää ketään opettamaan minulle, kuinka huono ja arvoton minä olen.
Olenko katkera? Kyllä. En voi kieltää sitä. Katkeruus on osa jokapäiväistä elämääni, osa minua. Se on porautunut niin syvälle ytimiini, että on lähes mahdotonta kuvitella, millaista elämäni olisi ilman tuota tunnetta.
Katkeruudesta ei seuraa mitään hyvää, vaan lopulta se tuhoaa ihmisen. Kyllä minä tämän tiedän, mutta en pysty luopumaan katkeruudestani.
Sisälläni elää viha, josta haluan pitää kiinni. Viha jonka käännän itseäni vastaan. Niin sairasta kuin se onkin, minä nautin vihastani. Se antaa minulle voimaa ja halun taistella. Viha ajaa minua eteenpäin.
Mitä minulla olisi ilman vihaa? Ei mitään. Minä romahtaisin, olisin heikko ja antaisin lopulta periksi. Minä tarvitsen vihaani.
Ja niin kauan kuin minä pidän vihastani kiinni, se pitää kiinni minusta.
Me olemme solmineet ikuisen liiton. Viha ja minä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti