Kuten otsikkokin kertoo, tänään on tehnyt mieli viillellä, todella paljon. Kokeilin jo terää ranteelleni, painoin hieman lihaa vasten, niin että metalli jätti valkoisen jäljen näkyviin. En kuitenkaan tehnyt ihoon varsinaista jälkeä, ei tullut verta eikä kipua. Ja se kieltämättä hieman vituttaa.
Tunnen pitkästä aikaa voimakasta halua vahingoittaa itseäni. Mielialani ei ole mitenkään poikkeuksellisen masentunut, en siis tiedä, miksi haluan satuttaa itseäni. Ehkä se on piintynyt tapa ja tuo minulle turvallisuudentunnetta? Tai ainakin tunteen siitä, että pystyn hallitsemaan edes jotain tässä kaoottisessa maailmassa, jota todellisuudeksi kutsutaan.
Joskus mieleni tuntuu olevan niin sekaisin, ettei edes Sigmund Freud ottaisi siitä selvää. Välillä itkettää, välillä naurattaa. Oikeastaan itkettää koko ajan enemmän tai vähemmän, mutta silti enimmäkseen nauran. Olen masentunut, mutta koen välillä yhtäkkisiä euforisia onnen tunteita, jotka saattavat mennä hetkessä ohi.
Sitten tulee jälleen tyhjyys, masennus, pimeys. Olen taas tuskainen oma itseni, enkä jaksa enää muistaa, että olisin joskus voinut olla onnellinen.
Aloitin Cymbaltan. Toivottavasti tästä lääkkeestä on edes jotain apua...Ennenkuin pääni leviää lopullisesti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti