Olen ollut mökillä melkein viikon, joten en ole ehtinyt tekemään uusia postauksia. Tänään tulin takaisin kämpille. Juhannus takana ja edessä...en tiedä mitä. Yksinäinen ja tylsä heinäkuu. Tosin ensi viikonloppuna pääsen pitkästä aikaa tapaamaan ystäviäni. Toisaalta odotan sitä innolla, toisaalta taas en. Masentaa niin raskaasti, että pelkään sen näkyvän minusta ulospäin.

Olen voinut nyt viikon ajan paljon paremmin kuin yleensä, kun olin mökillä vanhempieni kanssa. Pystyin olemaan ajattelematta kaikkea sitä paskaa, mitä normaalisti kelaan päivästä toiseen. Mutta kun astuin linja-autoon, masennus iski kuin nyrkki vatsaan. Aloin taas miettiä, kuinka toivotonta elämäni on ja ettei tulevaisuudella ole mulle mitään tarjottavaa.

Yritän koko ajan tehdä surutyötä elämässäni tapahtuneiden asioiden takia. Koulukiusaaminen, yksinäisyys, syrjäytyminen, kadotettu terveys...Joskus tuntuu, että pienelle ihmiselle annetaan enemmän kuin tämä jaksaa kantaa.