Tänään masentaa taas aivan helvetisti. Välissä on ollut aika monta parempaa päivää, mutta tänään rämmitään taas pohjamudissa. Tätähän tämä aina on, samaa paskaa päivästä toiseen. Mikään ei muutu, paitsi mielialat vaihtelevat välillä laidasta laitaan. Litosta ei ole ollut mitään hyötyä, olen syönyt sitä nyt kohta kaksi viikkoa. Ainoa muutos on se, että olen lihonut kaksi kiloa. Vituttaa ja masentaa entistä enemmän, koska olen kamppaillut painoni kanssa (83kg) jo parin vuoden ajan, enkä todellakaan halua lihoa tämän enempää.

Täytyy kai pyytää lääkäriltä sellainen lääke, joka tasaisi mielialaa, mutta ei lihota. Taitaa olla varsin haastava yhtälö? Ongelmani ei siis ole pelkästään masennus, vaan myös mielialan vaihtelut. Olen lapsesta asti kärsinyt niistä, murrosikä oli yhtä helvettiä tämän takia, eivätkä ne valitettavasti ole iän mukana kadonneet minnekään. Perusmielialani on jatkuvasti masentunut, mutta välillä mieliala ikäänkuin aaltoilee. Yhtäkkiä saattaa tulla ilman erityisempää syytä tosi hyvä, lähes euforinen olo, joka laskee pian ja saattaa romahtaa aivan pohjalukemiin. Ja joskus tätä jatkuu monta kertaa päivässä. Ja sitten välissä voi olla taas aika normaaleja, tasaisempia päiviä.

Kaksisuuntaista mielialahäiriötä minulla ei ole todettu, mutta ilmeisesti lääkärini epäilee tällä hetkellä jotain sen suuntaista, ei kai olisi muuten määrännyt tuota Litoa. Pelkään vain syödä sitä, koska pelkään lihomista...Itsetuntoni ryömii muutenkin niin pohjalukemissa, etten enää haluaisi riesakseni lisää liikakiloja.

Olen ottanut tänään Diapamia, 6x5mg eli yhteensä 30mg. Oli pakko, en olisi muuten uskaltanut soittaa yhtä tärkeää puhelua. Pelkäsin ja jännitin ihan mielettömästi etukäteen ja hädin tuskin uskalsin tarttua kännykkään ja näppäillä ne tietyt numerot. Työvoimatoimistosta on siis kyse, edellisellä kerralla löin vitutuspäissäni luurin korvaan virkailijalle ja kynnys soittaa nousi sen jälkeen aika korkeaksi. Halusin kuitenkin saada mielenrauhan ja selvittää tilanteen ja otin siis lusikan kauniiseen käteen ja soitin.

Vain kuullakseni, että kaikki virkailijat ovat lomalla ja minun tulisi palata juhannuksen jälkeen asiaan...Siis voi vittu!!! Otin varta vasten kasan rauhoittavia tätä varten, stressasin ja jännitin ja nyt minulle sanotaan, että ota yhteyttä myöhemmin. Olin taas vaihteeksi niin hermoheikolla tuulella, että vajosin lattialle itkemään lohduttomasti.

Eihän tuo nyt mikään maailmanloppu ole ja tiedän kyllä, että ylireagoin pahasti, mutta minä nyt vain olen tällainen. Hermoheikko ihmisraunio, jolla on tapana kilahdella varsin vähäpätöisistäkin asioista. Vihaan tätä piirrettä itsessäni, mutten ole onnistunut kitkemään sitä yrityksistä huolimatta pois. Kun mopo kerran lähtee käsistä, niin se lähtee.

Äärimmäisen stressin seurauksena kontrollini saattaa pettää lähes täysin. Olen muunmuassa ladellut parille ihmiselle tappouhkauksia (en ole tästä todellakaan ylpeä). En halua puolustella käytöstäni, mutta koskaan en ole lyönyt ketään tai muuten fyysisesti vahingoittanut. Pari kertaa tosin olen käynyt luokkakaveriin käsiksi siten, että tartuin kiinni ja työnsin ovesta ulos, mutta muuten en ole käyttäytynyt elämäni varrella väkivaltaisesti. (No joskus murrosiässä olen lyönyt äitiäni, mutta lasketaanko sitä?)

Eräs lääkärini oli sitä mieltä, että minulla saattaa olla jonkinlainen impulssikontrollin häiriö. En siis kykyene aina hillitsemään aggressioitani, kuten ns. normaalit ihmiset. Tämän seurauksena hakkaan itseäni lähes viikottain, aina mustelmille saakka. Sitten joudun peittelemään käsivarsiani, etenkin näin kesällä. Tai vaihtoehtoisesti viiltelen, jos tuska ja viha tuntuu aivan sietämättömältä. Viimeinen keino on vetää rauhoittavia, jotka viimeistään vievät pahimman terän tunteilta pois.

Tunne-elämäni on siis melko lailla päin helvettiä, eikä helpotusta tunnu olevan näköpiirissä. Kai minä tulen olemaan skitso ja hullu kuolemaani asti. Mistä päästäänkin taas mukavasti itsemurha-aiheeseen, josta kerron enemmän seuraavassa postauksessa.