Tänään on taas ahdistanut ja masentanut raskaasti. Itkettää koko ajan, tunnen olevani niin helvetin yksin ja umpikujassa. En näe edessä mitään odotettavaa. Tuntuu, että elämäni on jo takanapäin. Pääsenkö koskaan yli tuskasta ja pelosta, joka sydämessäni vallitsee? Onko minulla enää tulevaisuutta?

Vihaan itseäni ja vihaan tätä elämää. Vihaan kaikkea. Vihaan vanhempiani, entisiä koulutovereitani, kaikkia heitä, jotka tekivät tämän minulle. Tuhosivat elämäni, mielenterveyteni, kaiken. Nyt olen niin hajalla kuin ihminen voi olla.

Runojen kirjoittaminen ja maalaaminen auttavat hieman. Itkeminen ja huutaminen myös. Mutta kaikista eniten auttaa viiltely ja itsensä hakkaaminen.

Näillä mennään.