Hyväuskoinen hölmö, taas kerran

Huoh. Taas on usko hiukan koetuksella tähän kunnalliseen terveydenhuoltojärjestelmäämme.

Soitin tänään psykiatrian polille, koska marraskuussa tavattuani psykiatrin (johon minulla on ollut säännöllinen hoitokontakti) hän kertoi, että mulla olisi mahdollisuus päästä joulukuussa tapaamaan tulevaa kunnallisen puolen terapeuttia ja että tammikuussa jo alkaisi uusi terapia.

No, eihän se tietystikään näin mennyt. Osaston sihteeri kertoi puhelimitse, että ei kuulemma voi tietää, koska pääsen terapiaan. Jonossa on tällä hetkellä useita potilaita ja tästä syystä on mahdotonta sanoa, milloin terapiani alkaa. Ei uskaltanut luvata mitään, sanoi vain että täytyy jäädä odottelemaan.

Mielenkiintoista on se, että psykiatrini kertoi marraskuussa laittaessaan minut terapiajonoon, että tällä hetkellä tilanne on "hyvä", jono ns. vetää ja että joulukuussa olisi terapeutin haastattelu ja tammikuussa siis alkaisi terapia.

Ja nyt kukaan ei osaakaan sitten sanoa, milloin terapia mahdollisesti alkaa (vai alkaako ollenkaan - en enää luota mihinkään, mitä joku ns. virallinen taho sanallisesti lupailee).

Ihmettelen, miksi psykiatri menee lupaamaan jotain, mitä ei voi pitää ja herättää näin potilaassa turhia toiveita? Ehkä tilanne on polilla muuttunut, on tullut joku akuutimpi tapaus joka on mennyt jonossa edelleni tai jotain ja se on ihan ymmärrettävää, en ole vihainen tästä vaan siitä, että mennään vakuuttelemaan totena asioita, jotka eivät loppupeleissä pidäkään paikkaansa.

Tai ei, en ole oikeastaan edes vihainen. Lähinnä olen turta ja fiilis on jotenkin sellainen, että "olisihan se pitänyt arvata, että näin käy taas, kun on kunnallisen puolen hoitotahosta kyse." Eli itseäni saan syyttää siitä, että olin liian hyväuskoinen hölmö ja otin psykiatrin vakuuttelut todesta. 

Nyt tunnen jääväni tyhjän päälle, kun nykyistä terapiaa on jäljellä enää 2 käyntikertaa ja ei ole mitään tietoa jatkosta. Ei tässä paljoa menneisyyttä voi käydä lävitse, kun nykyhetki ja tulevaisuus stressaavat niin paljon, ettei energia yksinkertaisesti riitä traumojen purkuun. Hyvä, että saa pidettyä itsensä edes jotenkin kasassa tämän masennuksen keskellä.

Tämä nykytilanne, henkisesti tyhjän päälle putoaminen päättyvän terapian keskellä, on toisaalta hyvä muistutus  siitä, että ei pidä olla liian  luottavainen. Järjestelmä voi pettää ja on aina oltava valmis varautumaan pahimpaan. Muuten kasaa itselleen vain turhia toiveita ja sitten saa pettyä rankasti, jos ne eivät toteudukaan.