Tänään vituttaa

Raha-asiani ovat nyt päin helvettiä, kiitos Kelan ja työkkärin, joiden sössimisen takia työmarkkinatuki tuli 3 viikkoa myöhässä ja jouduin ottamaan pikavippiä ja lainaamaan vanhemmilta rahaa, jotta saisin ruokaa ja lääkkeitä.

Kiitos, kiitos ihan vitusti Kela ja Te-toimisto, teidän takianne rahatilanteeni on aivan perseestä. Laskujen ja vuokranmaksun jälkeen tilille jää 200€ koko maaliskuuksi. Sillä pitäisi maksaa silmälasit 90€, lääkkeet about 60€ ja bussikortti 50€. Ruokaan ei sitten enää juuri jääkään rahaa. Taitaa olla uuden pikavipin paikka?

Sossusta en todennäköisesti saa rahaa, koska sain niin paljon veronpalautuksia joulukuussa, että ne katsottaisiin vielä näin maaliskuussa takautuvasti tuloksi. Ja niitä rahoja ei tietenkään enää ole.Olen siis umpikujassa.

Vanhemmilta en voi enää pyytää rahaa, kavereilta en kehtaa pyytää ja virallisilta tahoilta ei näillä näkymin ole tulossa lisää. Pikavippikierrekään ei oikein houkuttele.

Mitä helvettiä mä oikeasti teen? Jätänkö lääkkeet ostamatta vai joudunko menemään leipäjonoon? En tiedä, en todellakaan tiedä. Tämä on pahin taloudellinen umpikuja ikinä, mitä on sattunut omalle kohdalle.

Ilman vanhempieni rahoja minulta olisi varmaan mennyt jo luottotiedot. Hävettää, vituttaa ja itkettää, ettei lähes kolmekymppisenä pysty pitämään taloudellisesti huolta itsestään. Vanhempani joutuvat avustamaan aikuista tytärtään, jonka pitäisi tulla toimeen omillaan.

Mutta kun ei ole sitä terveyttä, jotta olisi tarpeeksi työkykyä, jotta voisi tehdä työtä, jolla tulisi toimeen itsenäisesti ja voisi maksaa omat menonsa. Olen olosuhteiden pakosta yhteiskunnan elätti, monen mielestä varmasti säälittävä ja halveksittava sossupummi.

 Mutta vitut siitä. Nyt täytyy oikeasti miettiä, miten helvetissä saan rahat riittämään tässä kuussa.

Masennustani tämä ei todellakaan helpota, päinvastoin pahentaa. Tekisi mieli viillellä aamusta iltaa ja halu napsia rauhoittavia on kova. Toisaalta, asiat voisivat olla huonomminkin.

Mutta silti. Vituttaa, vituttaa, vituttaa. Yhdet saatanan silmälasit, jotka oli pakko hankkia ja tukien samanaikainen viivästyminen+helvetinmoinen laskupino+ monta kymppiä lääkkeisiin kaatoivat koko budjetin.

Tuntuu oikeasti, että työnteosta ja opiskelusta tai yritteliäisyydestä parantaa omaa elämäänsä ylipäätään, rangaistaan. Jos on kotona, rahaa tulee säännöllisesti. Jos lähtee vaikka työkokeiluun ja kelan täti painaa koneella nappia ja hävittää tietosi, koko saatanan korttipino kaatuu ja kohta olet kusessa silmiä ja korvia myöten.

Veljen tilanne huolettaa edelleen joka ikinen päivä, en tiedä missä mennään. Isällä näyttäisi olevan alkava dementia, mutta hän ei suostu menemään tutkimuksiin, vaikka siitä on jo vuosia puhuttu. Äidillä puolestaan on ollut kaulassa iso patti jo kaksi viikkoa, eikä hän suostu menemään lääkäriin, vaikka se voi olla syöpää.

Helvetin hieno perhe mulla, kaikki hulluja ja ongelmaisia enemmän tai vähemmän. Isä ja veli työnarkomaaneja (tosin isä on nyt eläkkeellä ja käyttää aikansa lähinnä äidille vittuilemiseen), toinen veli juoppo, äiti alistuva marttyyri ja veljenlapset ongelmatapauksia koulussa ja tarhassa.

Älkää käsittäkö väärin. Toki rakastan perhettäni, erityisesti vanhempiani, mutta silti.

Miksi vitussa meille kävi näin? Miksi koko perhe sairastaa? Miten me oikein päädyttiin tähän pisteeseen?

Työkokeilu loppuu neljän viikon päästä, luojan kiitos. Musta tuntuu, etten enää jaksaisi yhtään enempää. Nyt olen jo niin poikki, että jokainen työpäivä on yhtä sinnittelyä.

Mutta pakko jaksaa, vaikka mieli on välillä ihan sekaisin.

Haluttaisi samaan aikaan itkeä ja paiskoa tavaroita .Parhaillaan päällä oleva pms pistää joka kuukausi nupin vielä tavallista enemmän sekaisin.

Tästä tuli nyt vähän tavallista aggressiivisempi postaus, koska olen melko aggressiivisessa mielentilassa tätä kirjoittaessani. Ehkä pitäisi mennä nukkumaan tämä vitutus pois.