Väsyttää niin paljon

Nyt tuli tehtyä aivan vitun paha moka töissä...En tiedä, miten tästä eteenpäin. Saanko kenties potkut? Ainakin jonkinlaisen nuhdesaarnan varmasti siitä, miten tällaista ei saisi päästä tapahtumaan. Työpaikalla on oltava vireänä ja skarppina eikä missään nimessä saa olla niin idiootti...ETTÄ EI LÖYDÄ PAIKALLE SOVITTUNA AIKANA!

Voi vittujen vittu ja helvettisaatanaperkelejumalauta. Miten VOIN olla niin saatanan tyhmä, että näin pääsi käymään???

Oli siis sovittu tapaaminen työasioiden tiimoilta erääseen paikkaan, joka ei ollut itselleni entuudestaan tuttu. Käsky kävi, että nimenomaan minä yksin  hoitaisin tämän tapaamisen ja koko työtehtävä olisi pelkästään minun vastuullani. Piti siis olla sovitussa paikassa X sovittuun aikaan Y.

Kuten arvata saattaa, eksyin tietenkin matkalla, enkä löytänyt paikalle ollenkaan, vaikka lähdin tarpeeksi ajoissa ja jouduin jopa soittamaan projektista vastaavalle henkilölle ja kysymään suunnistusohjeita. Olin piirtänyt itselleni kartan ja kirjoittanut reitin ylös, mutta näistä ei ollut apua. Kyseinen henkilö neuvoi minua KAHDESTI, enkä siitä huolimatta löytänyt paikalle...

Lopulta määräajan ylittyessä koko tapaaminen jouduttiin perumaan. Minulle soitettiin ja sanottiin, ettei enää kannata tulla, olen niin paljon myöhässä, että tapaaminen ei onnistu. Pysyin jokseenkin skarppina puhelimessa ja pyytelin anteeksi sekä neuvoin ottamaan yhteyttä erääseen työkaveriini, joka voisi alkaa minun sijastani hoitaa asiaa.

Sitten romahdin. Suljettuani puhelimen aloin itkeä lähes hysteerisesti pelosta, tuskasta ja nöyryytyksestä. Häpeä kirveli ja kirvelee edelleen mieltäni. Koko työhtehtävä kariutui siihen, etten löytänyt paikalle. Tunsin itseni niin saatanan tyhmäksi. Voiko kenellekään muulle käydä näin?

Ensimmäiset ajatukseni puhelun jälkeen olivat suunnilleen, että nyt saan varmasti potkut tai ainakin mulle ollaan helvetin vihaisia työpaikalla. Minä menin ja pilasin työnantajani maineen projektin toisen osapuolen silmissä. Puhumattakaan omasta maineestani, jota en halua edes ajatella.

Lähdin siltä istumalta hakemaan parin päivän sairasloman terveyskeskuksesta, jonne kävelin ja itkeä vollotin samalla. Häpesin niin syvästi, etten missään nimessä voisi mennä töihin loppuviikolla.

Ja sain pari päivää saikkua. Maanantaina sitten pitäisi mennä töihin ja kohdata kaikki ne ihmiset ja varsinkin pomo, joka varmasti haluaa selityksen sille, miksen hoitanut hommaani. Olen muutenkin mokaillut viime aikoina työtehtävissä, osittain silkasta väsymyksestä, osittain siitä, että osa tehtävistä on liian vaativia minulle, mutta ne on silti pakko hoitaa.

Pelottaa mennä sinne työpaikalle. En yhtään tiedä, millainen reaktio on vastassa. Ollaanko minua kohtaan kenties ymmärtäväisiä ja annetaan mokani anteeksi vai päinvastoin, saanko kunnon huudot?

Mielessä on risteillyt monenlaisia ajatuksia. Halu viillellä tuli taas voimakkaana esiin, olisin niin halunnut rangaista itseäni ja tuntea viillot lihassani, sen sykkivän, ihanan kivun, joka rauhoittaa mieleni.

Mutta ei, en tarttunut terään. Makasin vain kotiin päästyäni flegmaattisena sängyssä.

Väsyttää niin paljon. Haluaisin lopettaa koko paskan harjoittelun, joka syö voimia ihan helvetisti. Osa minusta jopa toivoo, että saisin potkut, niin ei enää tarvitsisi kestää tätä duunia.

Toisaalta en halua antaa periksi. Tähän mennessä olen lopettanut kaikki harjoitteluni kesken. En halua olla luuseri enkä ikuinen luovuttaja. Haluan saada edes yhden ainokaisen työharjoittelun kunnialla loppuun.

Voimat vain alkavat olla kohta loppu...