Saat sen mistä luovut?

Sattuu. Koko ajan sattuu, enemmän tai vähemmän. Sattuu, kun näen ystäviä nauramassa keskenään. Sattuu, kun katson pariskuntia kävelemässä kadulla käsi kädessä. Sattuu, kun näen onnellisia perheitä ravintolassa syömässä päivällistä. Ihmisten välinen rakkaus satuttaa minua.

Koska se kaikki muistuttaa minua siitä, mitä en voi koskaan saada.

Oikeita ystäviä.
Oikeaa työtä.
Omaa rakasta.
Omaa perhettä.
Onnellista lapsuutta.
Onnellista nuoruutta.
Terveyttä.
Sisäistä rauhaa.

Nuo kaikki asiat kuuluvat jollekin toiselle, joka elää toisenlaista elämää. Tavallista, onnellista elämää. Normaalia elämää.

Minun elämäni ei ole koskaan ollut normaalia, koska minä en ole normaali. Synnyin erilaiseksi ja se on sinetöinyt kohtaloni.
 
En jaksa enää taistella väistämätöntä vastaan. Jos on tarkoitettu, että minun osani on olla köyhä, sairas ja yksinäinen, olkoon sitten niin. Ehkä tälle kaikelle tuskalle löytyy vielä mieli ja tarkoitus.

"Saat sen mistä luovut", väittää Tommy Hellsten.

Ehkä hän on oikeassa?