Kipua ja tuskaa

Huomenna on asiakastapaaminen töissä erääseen projektiin liittyen. Pelottaa. Pelottaa ihan vitusti, vaikka olen yrittänyt itselleni vakuuttaa kaikkea muuta. Että en oikeasti pelkää, että se on vain pientä, asiaankuuluvaa jännitystä ja menee kyllä ohi. Ja vitut. Pelko on niin vahva ja voimakas, että se jyrää alleen kaiken muun.

Koko keho käy ylikierroksilla. En pysty rentoutumaan. Ahdistaa ihan koko ajan. Yritän olla ajattelematta huomista. Hoen itselleni, että kyllä se siitä, ei mitään pelättävää, pelko on vain illuusio, kaikki menee hyvin ja minä selviän siitä tilanteesta. Mutta se ei riitä. Ei, mikään ei riitä, koska pelkoa ei voi ottaa pois. Pelko on hallinnut elämääni jo 20 vuotta, ei se lähde käskemällä yhtään mihinkään.

"Mitä sä oikein pelkäät? Ihmisiähän ne vaan on, ei ne sua syö!" Noin minulle on monta kertaa sanottu. On annettu ymmärtää, että pelkoni on turha ja että vain asennettani muuttamalla hokkuspokkus parantuisin ja lakkaisin yhtäkkiä pelkäämästä ihmisiä. Voi kun se olisikin noin helppoa!

Jos on lähes koko pienen ikänsä kokenut kiusaamista ja uhkaa toisten taholta, luottamus menee helposti niin omaan itseen kuin kaikkiin muihinkin ihmisiin. Ei enää usko, ei jaksa uskoa, että joku haluaa olla oikeasti minulle hyvä. On tottunut siihen, että ihmiset haluavat tehdä mulle pahaa, enemmän tai vähemmän. Miten voisin alkaa tosta noin vaan luottaa ihmisiin kun se luottamus on niin monta kertaa petetty?

Mieli tekee viiltää taas kerran. Kovaa ja syvältä. Niin syvältä, että sattuu kunnolla, niin syvältä että fyyysinen kipu veisi mennessään tämän pelon ja tuskan. Mutta en uskalla tarttua terään. En ehkä pystyisi enää lopettamaan.

Myös fyysiset kivut vaivaavat. Selkää särkee ja niveliä kolottaa. Oikea käsi on välillä niin kipeä, ettei sillä voi tehdä käytännössä mitään. Olen hakannut kroppani paskaksi. Vituttaa, ongelmia on muutenkin tarpeeksi.

Kun lääkäri kysyy, olenko joskus loukannut käteni tai jalkani, en voi kertoa totuutta. Eihän sitä voi sanoa lääkärille, että kyllä, olen loukannut itseni tosi pahasti, olen satuttanut itseäni, olen hakannut itseäni niin monta kertaa, että jotain kropassani on mennyt rikki.

Miten kukaan voisi kertoa tuollaista? Kuka tahansa lääkäri pitäisi silloin minua hulluna. Jota kieltämättä olenkin, mutta en halua, että kukaan saa tietää sitä.

Tarinalla on opetus. Älkää hakatko itseänne! Mustelmat paranevat, mutta kehosi saattaa vahingoittua pysyvästi.