Terapia vaarassa katketa

Tämä viikko on ollut erityisen rankka.

Raha-asiat ovat aika pahasti sotkussa, kun menin hakemaan sen sairasloman lääkäriltä. Kela maksoi takautuvasti sairaspäivärahaa kahdessa osassa niin, että toimeentulotuen kuukausittainen laskelma ylittyi n. 100€ ja en ole oikeutettu tt-tukeen tässä kuussa. En myöskään marraskuussa, koska silloinkin Kela maksaa sv-päivärahan kahdessa erässä. (Työmarkkinatuki tuli yleensä aina yhdessä erässä).

Ongelmana tässä on nyt lähinnä se, että terapiani kuukausittainen omavastuu kelamaksun jälkeen on n. 300€ ja en pysty tällaista summaa mitenkään maksamaan n. 900€:n kuukausituloilla. Nyt on olemassa suuri riski siihen, että terapiani keskeytyy maksuvaikeuksien takia.

Pyysin sosiaalitoimistosta maksusitoumusta terapiaan, mutta kieltäytyivät. Sanoivat, etteivät myönnä sellaista kenellekään ja että se katsotaan harkinnanvaraisena joka kuukausi erikseen. Joudun siis aina jännittämään, miten Kela maksaa tuet, koska välillä ne tulevat erissä ja se johtaa juuri tähän, että tulot ylittävät nipinnapin tt-tukirajan ja en saa niinä kuukausina soskusta penniäkään.

Tämän kuun vesilasku 180€ on jo myöhässä, enkä pysty sitä ensi kuussakaan maksamaan, en ainakaan kokonaan. Vuokraan ja laskuihin on menossa 800€ ja joudun tod.näk.maksamaan myös terapian omavastuulaskun 300€ omista rahoista, koska kuten sanottu, toimeentulotukinormi kohdallani tilapäisesti ylittyy.

Mahdoton yhtälö. Joudun joko lainaamaan jostain rahaa tai sitten annan laskujen mennä perintään. Terapeuttini kanssa keskusteltuamme hän oli sitä mieltä, että mun mielenterveydelleni ei tee hyvää joka kuukausi jännittää, että maksetaanko terapiani vai ei ja että on ehkä syytä vakavasti harkita terapian lopettamista.

Olen niin pettynyt ja vihainen. Miksi sosiaalivirkailija vannoi ja vakuutti minulle keväällä, että terapiani omavastuu tullaan varmasti maksamaan, kun näin ei kerta ole? Jos olisin tiennyt, että joudun näin pahoihin maksuvaikeuksiin, en olisi aloittanut koko terapiaa.

Sossusta sanoivat suoraan, kun soitin sinne toissapäivänä, että voisin mennä diakonin vastaanotolle, toisin sanoen leipäjonoon. Ja että maksaisin terapialaskun aina ensin ja miettisin sitten "mihin loput rahat käytän." Okei, tämä tarkoittaisi joko sitä, että jättäisin 430 €:n suuruisen vuokran maksamatta tai olisin ilman ruokaa ja lääkkeitä.

Elän nytkin köyhyysrajan alapuolella ja joka kuukausi on tosi tarkkaan mietittävä, mihin rahat riittävät. En vaan pysty itse maksamaan tuota terapian omavastuuta, joka on tosi korkea. Enkä pysty keskittymään kunnolla menneisyyden työstämiseen, kun taustalla kummittelee koko ajan pelko siitä, että joudun perintään ja ulosottoon jos sosku velvoittaa minun vastuulleni nuo terapian omavastuuosuudet.

Nyt kadun sairaslomalle jäämistä. Jos olisin jatkanut kiltisti siellä kuntouttavassa työtoiminnassa, olisin saanut normisti työmarkkinatuen kerran kuussa ja tt-normi ei olisi ylittynyt. Nyt kun jäin sairaslomalle ja Kela makselee sv-päivärahoja takautuvasti niin normit ylittyvät peräti kaksi kuukautta putkeen ja suoraan sanottuna olen kusessa omavastuuosuuksien ja muiden laskujen kanssa.

En tiedä, miten tästä selviän. Koskaan ennen ei ole ollut näin tiukkaa rahallisesti ja todennäköisesti joudun sinne leipäjonoon ensi kuussa, mutta kai se on nieltävä ylpeytensä, vaikka kuinka hävettäisi.

Kun vaan saisin jatkaa terapiaa, se on ainoa oljenkorteni... Viimeinen mahdollisuus käydä menneisyys läpi ja vapautua niistä traumoista. Jos tämä loppuu tähän niin olen varma, etten parane ikinä ja elän loppuikäni köyhänä ja syrjäytyneenä yhteiskunnan tukien varassa.

Ei kovin houkutteleva tulevaisuudenkuva.

Otin tämän asian niin raskaasti, että kävelin keskiviikkona Alkoon, hain viinaa ja lonkeroa ja vedin samalla rauhoittavia, kunnes sammuin. En ole ikinä ennen tehnyt tällaista, joten kai se kertoo siitä, miten paljon mua pelottaa ajatus terapian mahdollisesta loppumisesta.

Olen myös satuttanut itseäni aika pahasti. Pinna on kireällä, äärimmäisen kireällä kun ei tiedä, miten tässä käy, voinko jatkaa terapiaa vai en.


Yritän varmaan päästä kunnalliselle puolelle psykoterapiaan, mutta olen kuullut, että sinne on todella vaikea päästä, koska resurssipula.

Olen sisältä jotenkin tyhjä ja turta, mutta samaan aikaan sattuu niin saatanasti. Aika ristiriitainen tunne.