Masennusta ja rahavaikeuksia

Vituttaa taas kaikki niin viimeisen päälle, että pää tuntuu hajoavan. Pakko tulla purkamaan tänne blogiin, että pysyy edes jotenkin järjissään...

Raha-asiat kusee aivan totaalisesti. Rahaa on tasan 10 euroa ja työmarkkinatuki tulee vasta joskus viikon päästä. Toimeentulotuesta en edes tiedä, saanko sitä, kuinka paljon ja milloin. Käsittelyaika on aina vähintään se 2 viikkoa ja hakemuksen vein vasta kuun viimeinen päivä (koska terapeutti antaa laskun aina kuun lopussa ja hakemus on toimitettava juuri silloin soskuun.)

Viikonloppuna isä täyttää vuosia ja täytyy matkustaa toiselle paikkakunnalle ja takaisin, matkoihin uppoaa ainakin 15 euroa ja en vaan voi jättää menemättä. Lääkkeitäkin pitäisi ostaa: migreenilääkkeet maksavat lähes kympin, migreeninestolääkkeet ja ketipinor (unettomuuteen) yhteensä yli 20€, särkylääkkeet (joita menee päivittäin) yli 7 €...

Hammaslääkärikin on alle 2 viikon päästä ja todennäköisesti joudun perumaan sen, kun yksityiseen ei nyt taida riittää rahat (ja kunnalliseen kuukausien jonot). Yksi reikä paikattava ja hammaskiveä otettava pois, kustantaa n. 150 €. Kyseisellä lääkärillä ei ole suorakorvausjärjestelmää, jolla saisi Kela-korvauksen heti maksettaessa, vaan korvausta pitää anoa jälkikäteen ja jostain syystä Kela hylkäsi hakemuksen ja ovat siellä sitä mieltä, että olen mukamas saanut jo korvauksen...Ja kyse oli siis vaivaisesta 27 eurosta.

Vanhemmilta en voi enää lainata rahaa, koska olen heiltä jo yli 200€ lainannut vuoden aikana. Joten olen joutunut turvautumaan pikavippeihin, jotta saisin ruokaa ja lääkkeitä. Typerää, tiedän, mutta tarvitsen lääkkeeni ja pitäähän sitä myös syödä.

Viime kuun hammaslääkäri maksoi tasan 100€ ja en tosiaan tiedä, miten saan tässä kuussa rahat kasaan edes välttämättömiin menoihin. Jos perun nyt hammaslääkäriajan ja menen kunnalliselle, joudun odottamaan pahimmillaan yli 3 kuukautta ja siinä ajassa reikä on varmaankin juurihoitokunnossa ja siitä ei hyvää seuraa...Neljä vuotta sitten juurihoidettu hammas nimittäin on oireillut siitä asti, vaikka paikkaus "onnistui täydellisesti" ja voi olla, että hammas joudutaan poistamaan tätä menoa.

Selkä ja nivelet ovat alkaneet oireilla päivittäin varsin voimakkaasti, eikä syytä löydy. Verikokeiden tulokset olivat ok ja lääkärin mukaan ainakaan reumaa minulla ei voi olla, koska verestä ei löytynyt reumatekijää. Myöhemmin sitten luin netistä, että reuma voi olla siitä huolimatta.

Sitä tässä juuri pelkään, että nämä kivut paljastuvat reumaksi tai mahdollisesti nivelrikoksi. Tai entä jos se on jotain pahempaa, esim. MS-tauti? On piinaavaa, kun ei tiedä, mikä itseä vaivaa. Tietää, ettei ole fyysisesti terve, mutta lääkäri ei tunnu ottavan vakavasti. Lisäksi ainainen rahapula ja jatkuva köyhyysrajan alla kituttaminen syö henkisiä voimavaroja, jotka eivät muutenkaan ole kovin korkealla.

Kaiken lisäksi ystävät ovat sopineet tapaamisen parin viikon päästä toiseen kaupunkiin ja koska emme ole nähneet sitten tammikuun, haluaisin kovasti mennä, mutta millä rahalla?

Kaikki tuntuu kaatuvan taas niskaan. Haluaisin lopettaa kuntouttavan työtoiminnan, koska en koe olevani tällä hetkellä työkykyinen, mutta en uskalla, koska pelkään, että sitten suljen tämän viimeisenkin oven takanani ja minua ei enää koskaan huolita mihinkään.

Terapeuttikin ärsyttää jostain syystä. Olen alkanut miettiä, onko hän sittenkin väärä ihminen hoitamaan minua? Hän tuntuu vilkuilevan kelloa alituiseen, aivan kuin häntä kyllästyttäisi puhumani asiat. Tai ehkä vain kuvittelen?

Voi kun olisi terve. Sitä toivon tässä maailmassa kaikista eniten, että olisi terve ja normaali ihminen, elämässä tervettä ja normaalia elämää. Että voisi tavata ystäviä säännöllisesti, löytäisi elämänkumppanin ja sen kauan kaivatun rakkauden ja osaisi olla vihdoin onnellinen.

Pelottaa, että en koskaan saa kokea niitä asioita, joista olen haaveillut koko elämäni. Minusta tuntuu, että kaikki on jo myöhäistä ja mahdollisuuteni normaaliin elämään ovat menneet lopullisesti.

Olen sairastanut masennusta 17 vuotta. Se on todella pitkä aika. Onko parantuminen edes mahdollista näin pitkän sairaushistorian jälkeen? Haluaisin kovasti uskoa niin...Mutta olen joutunut pettymään elämässäni niin paljon, että tuntuu turvallisemmalta olla enää toivomatta mitään. Pessimisti ei pety, niinhän sitä väitetään.

 Masennus ei ole edes se suurin huoli tällä hetkellä, vaan nimenomaa fyysinen terveydentila ja siinä tapahtuneet muutokset. Yritän hokea itselleni, että huolehdin turhaan ja ei tämä varmasti mitään vakavaa ole, mutta mistä sen voi loppujen lopuksi tietää?

Työkkärin työntekijäni lupasi minulle ajan ns. työttömän terveystarkastukseen, jonka tekee sairaanhoitaja, mutta ei osannut sanoa, milloin siihen pääsen (joskus syksyllä) Pakko kai odottaa sinne asti, jos siellä vaikka selviäisi jotain.

Nyt ykkösprioriteetti on keksiä, mistä saada rahaa seuraavan viikon ajalle. Ehkäpä nostan taas yhden pienehkön pikavipin ja toivon, ettei tästä tule jatkuvaa syöksykierrettä. Niin kipeän totta se on, mitä sanotaan: köyhällä ei ole varaa sairastaa.