Mustia ajatuksia pääni sisällä

 Viha kiusaajia kohtaan on taas pinnassa todella voimakkaana ja minä en enää suostu tukahduttamaan sitä, vaan annan sen kaiken paskan tulla pintaan.

Kauheita, mustia ajatuksia pääni sisällä.

Haluaisin niiden ihmisten kärsivän. Haluaisin nähdä, kun ne makaavat maassa ja anelevat armoa. Haluaisin nähdä heidän kyyneleensä, antaa heille takaisin kaiken sen kivun ja tuskan, jota ovat minulle tuottaneet.

Haluaisin tehdä kaiken sen ja vielä pahempaakin kuin mitä ne tekivät minulle.

Ennen kaikkea haluaisin nähdä, kuinka heidän toivonsa kuolee ja sydämensä murskautuu jalkojeni alle.

Toivottavasti niiden lapsi kuolee.

Jäisipä se paskiainen auton alle ja katkaisisi koipensa.

Kunpa joku niistä menisi ja hukkuisi järveen.

Tuon kaltaisia, erittäin raadollisia ajatuksia olen mielessäni pyöritellyt viimeiset päivät. Järjetön, tulenkarvaisena hehkuva viha nostaa päätään jossain syvällä sisälläni ja saa toivomaan pahaa kaikille kiusaajille.

Saa jopa toivomaan heidän kuolemaansa.

Haluaisin huutaa, karjua ja hajottaa paikkoja.

Kunpa voisin päästää kaiken sen pahan sisältäni ulos turvallisesti. Olisipa joku korpimetsä, jonne voisi mennä riehumaan kun siltä tuntuu. Harmi vaan, että asun kerrostalossa ja täällä kuuluvat kaikki äänet turhankin hyvin naapuriin.

Mielessäni heilutan keskisormeani kaikkien niiden paskiaisten nenän edessä ja hoen hokemasta päästyäni: "Haistakaa vittu, haistakaa kaikki vittu! Vihaan teistä joka ikistä ja toivon, että elämänne on yhtä helvettiä!"

Se olisi oikeus ja kohtuus.

Ne kusipäät pilasivat elämäni ja jos olisi mahdollista, niin minä menisin ja pilaisin varmasti heidän elämänsä.

Pahinta ei ehkä kuitenkaan ollut kiusatuksi joutuminen vaan sitäkin kamalampaa oli se vähättely, jota jouduin aikuisten toimesta sietämään. 

Loukkaavia, mitätöiviä lauseita, joissa ei ole oikeasti mitään perää.

"Ei ne sitä varmasti pahalla tarkoittaneet, leikkiähän se vain oli. Älä nyt suotta ota itseesi, kato pojat on poikia. Anna vaan mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Olet liian herkkä, ei noin pienestä pidä suuttua. Meidän Antti ei kiusaa." Ja niin edelleen ja niin edelleen.

Ei siinä lapsi oikein muuta voi kun niellä kaikki ne vihan, surun, pelon, pettymyksen ja turhautumisen tunteet, kun kukaan ei usko eikä ota tosissaan, kun yrittää hakea kiusaamiseen apua aikuisilta.

Kaikki kääntävät selkänsä, ihan kaikki.

Kiusaajien vanhemmat kieltävät täysin sen tosiasian, että heidän lapsensa on koulukiusaaja. Opettajat kieltävät sen tosiasian, että heidän koulussaan esiintyy kiusaamista. Kiusaajat tietysti kieltävät koskaan kiusanneensa ketään, ainakaan "oikeasti." Koska "sehän oli vaan leikkiä."

Kuinkakohan monta itsemurhaa tässäkin maassa on tehty pelkästään sen takia, että jonkun mielestä kiusaaminen "oli vaan leikkiä"?

Kiusatulle jokainen kiusaamishetki on totisinta totta.

Sitä pelon ja suoranaisen kauhun määrää, kun joutuu pelkäämään, erityisesti fyysisen turvallisuutensa puolesta, ei voi sanoin kuvailla. Ei sitä voi ymmärtää yksikään, joka ei ole itse ollut kiusatun asemassa.

Kaikesta paskasta huolimatta en aio antaa periksi, en halua taipua niiden edessä.

Minä menen sinne terapiaan ja käsittelen nämä asiat ja yksikään kiusaaja ei tule loppuelämääni pilaamaan.

Yhdeksän vuotta sitä helvettiä oli enemmän kuin tarpeeksi.