Haavoista tuli aiempaa syvempiä ja ne vuosivat verta jo heti ensimmäisestä viillosta. Tylsähkön veitsen kanssa oman ihon nirhiminen oli huomattavasti hitaampi prosessi.
Toivon, etten olisi löytänyt tätä ns. uudenlaista viiltelytapaa, koska pelkään, että seuraavan kerran viillän kädet täyteen jälkiä. Aiemmin olen tyytynyt vain yhteen haavaan per kerta.
Tähänkin pätee sama kylmä fakta kuin tupakointiin: kunpa en olisi koskaan aloittanut. Ja nyt taitaa olla liian myöhäistä perääntyä.
Heitin viiltelyn jälkeen kaikki terät roskiin, että jatkossa kiusaus olisi paremmin vältettävissä.
Mutta eihän se pelkkiin viiltoihin jäänyt. Oli niin paha olla, että kynsin ja purin itseäni, kunnes iho turposi. Vasta sitten alkoi helpottaa. Pureminen on itselleni myöskin uusi tapa satuttaa kehoani, jota olen kokeillut kerran aikaisemmin ja saatoin todeta heti, että tämähän toimii...
Iho on vieläkin hellänä. Onneksi en sentään onnistunut puremaan itseäni verille. Terän tekemissä jäljissä on ihan tarpeeksi kestämistä.
Olen iloinen, kun ulkona on ankean harmaa sateinen ilma. Tässä mielentilassa en kestä aurinkoa, lämpöä tai hymyileviä ihmisiä.
Päätin nostaa Cymbaltan annostusta omatoimisesti yhteen tablettiin päivässä.
Ehkä se auttaa, ehkä ei.
Olenpahan ainakin kokeillut kaikkea.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti