Kävin eilen työhaastattelussa. Olisi tarkoitus aloittaa eräässä työpajassa harjoittelu 8.9 ja sopimus allekirjoitettiin jo paikan päällä.
Ei vaan yhtään huvittaisi mennä sinne. Mielestäni noi työpajat on jotenkin ahdistavia paikkoja (olen ollut yhdessä pajaharjoittelussa aikaisemmin ja se keskeytyi), epäviihtyisiä eikä ilmapiirikään ole se paras mahdollinen...
Ja itse työ on sellaista, että sokea apinakin pystyisi sitä tekemään. Turhanpäiväistä ja jonninjoutavaa puuhastelua, jonka tarkoituksena on ilmeisesti ylipäätään teettää jotain tarpeeksi helppoa ihmisillä, jotka eivät kelpaa avoimille työmarkkinoille.
Aiemman kokemani perusteella noista työpajoista ei ole ainakaan itselleni mitään hyötyä missään mielessä, joten motivaatio aloittamiselle on pyöreä nolla. Vituttaa jo etukäteen ajatus siitä, että joutuu lusimaan tuollaisessa paikassa vähintään sen 3 kk jonka sopimus kestää.
Onneksi työtä on vain 3 päivää viikossa ja 5 tuntia kerrallaan, mutta silti tökkii. Pelkään tietysti jo etukäteen sitä, etten tule toimeen toisten kanssa tai musta ei kukaan pidä (ei olisi ensimmäinen kerta) ja että se itse työkin on ihan perseestä.
Kaiken lisäksi tämä kaupunki, jossa asun, on lakkauttanut bussivuoroja, joten lähimmältä pysäkiltä on matkaa puolitoista kilometriä pajalle yhteen suuntaan enkä omista autoa...Joukkoliikenne, hip vitun hei!
Mieliala ei ole juurikaan muuttunut. Aika tasaisesti masentaa, vaikka välillä onkin parempia päiviä. Kesän loppuminen tuntuu haikealta, vaikka olenkin iloinen siitä, että ne läkähdyttävät helteet ovat ohi.
Lääkäriaika on parin viikon päästä, katsellaan lääkitystä jne. Ja uusi voimauttavan valokuvauksen ryhmä alkaa myös ensi kuussa, toivottavasti kuvausprojekti saa nyt päätöksensä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti