Eniten tässä pelottaa se, alkaako veljeni taas ryypätä kuten ennenkin ja kestääkö hänen fysiikkansa enää. On aiemminkin telonut itseään kännissä ja lyönyt päänsä. Seuraava kerta on todennäköisesti se viimeinen ja kohtalokas. Sitten todella joko lähtee henki tai hän vammautuu pahasti.
En tiedä, mitä veljelleni tällä hetkellä kuuluu. Perjantaina soitin äidilleni ja siten sain tietää, että veli oli kirjattu sairaalasta ulos samana päivänä. Ja heti alkoivat ajatukset juosta samaa oravanpyörää: voi helvetti, liian aikaista, ihan liian aikaista, sitä ei olisi pitänyt vielä päästää pois, nyt se menee ja juo itsensä hengiltä...Ja niin edelleen ja niin edelleen.
En pysty rentoutumaan. Pelkään koko ajan enemmän tai vähemmän veljeni puolesta. Pelkään, että pian saapuu puhelu, jollaista kukaan ei haluaisi saada. Puhelu, jossa sanotaan, että veljeni on kuollut. "Valitettavasti meillä on hyvin ikäviä uutisia..." Sairaalasta tai poliisista soitetaan. Tai vaihtoehtoisesti: "Isä täällä...X kuoli eilen illalla. Löi päänsä ja sai uuden aivoverenvuodon." Tai jotain tuon suuntaista. Varmaa on vain se, että uutiset tulevat olemaan huonoja.
Torstaina itkin psykologille veljeni kohtaloa. Se helpotti hieman, että sai purkaa tätä taakkaa jollekin, sanoa kuinka pahalta tuntuu ja kuinka paljon pelottaa. En enää mieti veljeäni ihan joka hetki, mutta vähän väliä kuitenkin. Mitä hän mahtaa juuri tällä hetkellä tehdä ja missä on? Ryyppääkö nytkin itseään hengiltä kun kirjoitan tätä?
Huolehtiminen ei loppunutkaan siihen, että "pahin on ohi." Nyt se todellinen huolehtiminen vasta alkaa...
Paljonko veljelläni on vielä aikaa? Päiviä, viikkoja, kuukausia? Vai puhutaanko peräti vuosista ja millaisia ne vuodet tulevat olemaan? Vajoaako hän vieläkin syvemmälle, vielä alemmas?
Minä olen kuvitellut olleeni pohjalla. Taidan olla kuitenkin väärässä. Veljeni on se, joka oikeasti on pohjalla.
Vain aika näyttää, jaksaako hän nousta sieltä.
Haluaisin sanoa veljelleni paljonkin asioita, mutta kaikista eniten: Sinua rakastetaan kaikesta huolimatta. Ole kiltti, äläkä luovuta...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti