Miksi et välitä itsestäsi?

Huoh...Asiat eivät tunnu sittenkään olevan paranemaan päin, niinkuin pelkäsinkin jo etukäteen. Joulu meni perheen luona kuten aina. Tällä kertaa jopa alkoholistiveljenikin oli mukana, mikä on harvinaista, sillä häntä ei ole joulupöydässämme näkynyt yli kymmeneen vuoteen. Nyt hänen oli kai pakko tulla: ei ole rahaa, ruokaa eikä kohta kai asuntoakaan...

Elättelimme varmasti koko perhe toivoa, että sairaalaan joutuminen olisi antanut veljelleni herätyksen ja motivaatiota muuttaa elämäntapaansa. Väärin meni. Ei veljeni näköjään pysty olemaan erossa alkoholista. Jouluaattona hän joi neljä olutta ja joulupäivänä peräti kaksitoista. Ei onneksi teräviä kuitenkaan, mutta pahaa teki silti katsella toisen juomista sivusta ja tajuta, ettei hän jaksakaan tehdä elämälleen mitään, ettei hän välitä itsestään sen vertaa, että edes yrittäisi ryhdistäytyä...

Mieleni tekisi huutaa tälle ihmiselle, ravistella häntä ja kysyä, mikä helvetti sinua vaivaa??? Miksi et välitä itsestäsi tuon vertaa, miksi et edes yritä, etkö sinä jumalauta tajua, että olit todella lähellä kuolla ja että et tule elämään enää kauaa jos et edes yritä lopettaa nyt? Etkö tajua, että aivoverenvuoto voi uusiutua? Etkö ymmärrä, että tämä on varmasti viimeinen mahdollisuutesi?

En sanonut mitään. En uskaltanut. En osaa kommunikoida veljeni kanssa eikä hän osaa kommunikoida minun kanssani. Olemme niin vieraita toisillemme, vaikka olemmekin sisaruksia.

Joskus mietin, onko veljenikin masentunut ja ryyppääkö hän sen takia, tukahduttaakseen tunteensa? Häntäkin kiusattiin koulussa. Hänkin oli äitini mukaan hieman herkkä lapsi. Olemmeko molemmat tietämättämme samassa jamassa? Veli juo, minä vedän lääkkeitä. Kumpikin on onneton.

En varmaan saa koskaan vastauksia kysymyksiini. Pahoin pelkään, että veljeni kuolee enkä pääse koskaan puhumaan hänen kanssaan näistä asioista. Yritän koko ajan henkisesti valmistautua pahimpaan: huomenna voi tulla soitto, että veli on kuollut. Ei tule ainakaan yllätyksenä. Parasta valmistautua, niin järkytys ja kipu tuntuvat vähemmän. Kai?

Vanhempanikin ovat ilmeisesti tajunneet tilanteen toivottomuuden. Isäni totesi, että on ihme, jos veljeni elää viisikymppiseksi. Kamalaa myöntää, mutta se taitaa olla totuus.

Mitään ei ole tehtävissä. Niin se vain on. Jos veli juo itsensä hengiltä, jos hän haluaa juoda, me emme voi auttaa häntä mitenkään. Tässä on jo tehty kaikki se, mikä on mahdollista. Me emme voi muuta kuin antaa hänen kuolla, jos hän haluaa kuolla.

Itkettää, mutta en itke. En jaksa itkeä enää. Haluan ajatella jotain muuta.