Masentaa. Viikon päästä pitäisi aloittaa uudessa kuntouttavassa, mutta en tiedä tuleeko siitä mitään. Haluaisin mennä, mutta pelkään etten pysty.
Kesästä en ole paljon pystynyt nauttimaan, kun oli ne helvetilliset helteet. Kämpässä jatkuvasti 28-29 astetta ja ulkona ei paljoa pystynyt olemaan. Nyt on parempi, kun ilmat viilenevät, mutta tuleva syksy pelottaa, koska masennus pahenee aina syksyisin/talvisin.
Rakkaan harrastusryhmän lopettaminen surettaa edelleen ja mietin, oliko päätös oikea ja siitä olen aika varma että oli, mutta en voi olla ajattelematta, mitä kaikkea kivaa olisi vielä ollut luvassa, mutta sosiaalisten tilanteiden pelkoni on nykyään niin paha, etten voi paljoa olla ihmisten kanssa tekemisissä.
Selkä on oireillut pahasti, samoin oikea käsi, jossa on ilmeisestä jäätyneen olkapään oireyhtymä. Särkylääkkeitä ja kylmägeeliä on mennyt paljon. On vaikeuksia nukkua (selällään ei pysty ollenkaan kivun takia) kyljellään ja aamuisin niskat ihan jumissa ja migreenikohtauksia on viikottain, vaikka syön migreeninestolääkitystä ja pyrin lenkkeilemään paljon.
Selkä kaipaisi kipeästi hoitoa, mutta rahan puute estää kaikki hoidot. Akupunktio on kallista, samoin osteopaatit, omt-fyssarit jne. Olen kunnallisella fysioterapeutilla aiemmin käynyt ja sain ihan hyvät jumppaohjeet, mutta selkäkipuun ei tunnu auttavan mikään...Pitäisi säästää rahaa hoitoihin, mutta pienillä tuloilla se on vaikeaa, etenkin kun joudun säästämään uuden asunnon vuokratakuuta varten, koska olen aina vain vakuuttuneempi siitä että asun homeasunnossa ja täältä pitäisi päästä mitä pikimmin pois.
On mulla tosin kuntosalikortti, joka maksaa vain 20€ kuukaudessa ja olen monta kertaa päättänyt, että nyt aloitan siellä, mutta aina se on jäänyt. En vaan pysty menemään sinne, koska siellä saattaisi törmätä tuttuihin...Tiedän että nauttisin kuntosaliharjoittelusta ja joskus nuorempana kävin viikottain salilla, mutta tällä hetkellä ei vaan pysty. Pitäisi jaksaa irtisanoa nykyinen salijäsenyys (en ole käyny siellä kertaakaan)
Tavoitteenani oli, että kesän aikana saisin luettua mahdollisimman paljon kirjoja, mutta ilmeisesti lääkityksen ja ahdistuksen takia se tavoite ei ole toteutunut. En edelleenkään pysty keskittymään kirjoihin, ellei kyseessä ole mahdollisimman helppolukuinen kirja. Vaikea uskoa, että joskus nuorempana olin varsinainen lukutoukka...
Harmittaa, kun kesä on melkein ohi. On mulla kirkasvalolamppu syksyä varten ja olen yrittänyt epäterveellistä ruokavaliota korjata mutta heikoin tuloksin. Tupakkaakin on menny liikaa, vaikka olin aiemmin vuosia polttamatta (aloitin keväällä uudestaan) ja tosiaan pelottaa, etten jaksa siellä uudessa paikassa, kun on niin paljon näitä terveysongelmia, sekä fyysisellä että henkisellä puolella.
Eläkettä olen tosissani harkinnut ja monessa mielessä se olisi varmaan hyvä vaihtoehto, mutta pelottaa se totaalinen yksinjääminen ja mahdollinen neljän seinän sisään jämähtäminen ja ettei sitten jaksaisi sitäkään vähää mitä nykyään...
Pakkoajatukset ovat onneksi vähentyneet mutta vaivaavat silti ajoittain. Ei tule kysymykseenkään, että ahdistuslääkettä kannattaisi alkaa vielä tässä vaiheessa purkaa. Onneksi siitä on ollut apua, mutta valitettavasti kognitiivinen aivosumu on ikävä haittavaikutus jonka kanssa joudun elämään.
Itsemurha-ajatuksia on vähän väliä, mutta olen jo tottunut niihin enkä jaksa niistä huolestua. Tiedostan, että ne kuuluvat masennukseen ja pärjään niiden kanssa suht hyvin. Silti usein miettii, onko tässä elämässä mitään järkeä.
Pitäisi löytää joku kunnon tarkoitus elämälle. Vielä sitä ei ole löytynyt, toivottavasti jaksan jatkaa etsimistä...
Olen miettinyt tämän blogin lopettamista, mutta kirjoittaminen on henkireikäni (vaikka välillä ei synny pitkään aikaan tekstiä) joten ainakin toistaiseksi blogi jatkuu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti