Muistoja tilanteista

Päätin kirjoittaa tähän postaukseen muistoja kiusaamistilanteista, jotka ovat hiljattain palanneet mieleeni. Muistoja yhdistää se, että olen niissä varsin nuori, ala-asteikäinen ja ne kaikki ovat olleet luonteeltaan enemmän ja vähemmän traumatisoivia. 

Tilanne nro 1:
 Poika tulee vastaan minua pienellä kylätiellä. Hän on minua vuotta tai kahta vanhempi. Saman kylän poikia, ei asunut kovin kaukana meiltä. Poika kysyy minulta, olenko saanut vielä "pesuja" senhetkisessä koulussani (olen ehkä 4:llä luokalla kun tämä tapahtui) Ja tällä hän ei tarkoita lumipesuja, vaan sitä, että pää työnnetään vessanpönttöön, jos muistan oikein. Vastaan "en" ja poika lupaa minulle, että sitten, kun tulen hänen kouluunsa niin saan varmasti "pesut." Ei mitään muistikuvia ennen tai jälkeen. Mieleen on jäänyt lähinnä hämmennys ja pelko.


Tilanne nro 2:
Istun bussissa matkalla koulusta kotiin. Yläasteelaiset tytöt istuvat käytävän toisella puolella ja tuntuvat tosi isoilta ja pelottavilta, lähes aikuisilta. Heille on annettu seksivalistusta aiemmin päivällä ja toinen tytöistä, M joka asuu myös samalla kylällä, päättää käydä kimppuuni verbaalisesti, olenhan siinä aivan lähellä yksin ja suojattomana, vailla ketään joka puolustaisi.

"Haluutko kortsuja" M kysyy ja kun vastaan "en" niin hän viisastelee kysymällä, haluanko tulla raskaaksi. En vastaa mitään, koska en tiedä, mitä vastaisin. Jokainen vastaus tuntuu väärältä ja pelkään, mitä seuraavaksi mahtaa olla tulossa. En voi kertoa M:lle, että en harrasta seksiä, en ole vielä koskaan harrastanut seksiä enkä aio sitä harrastaa ainakaan muutamaan vuoteen. Olenhan vasta 5:llä tai 6:lla luokalla ja iältäni korkeintaa 12 tai 13. Paikalla on liikaa todistajia, jotta uskaltaisin ylipäätään kommentoida yhtään mitään.

Päällimäisenä tilanteesta mieleen on jäänyt pelko ja nöyryytys. Kaikki bussissaolijat kuulivat ja näkivät tilanteen, eikä liikkuvasta autosta pääse karkuun kesken ajon. Mutta kukaan ei puuttunut M:n ilkeilyyn. Ei edes kuski, vaikka istuin hyvin lähellä etupenkissä ja tämä varmasti kuuli/näki tilanteen.

Tilanne nro 3:
Kävelen jälleen kylämme pikkutietä kotia kohti (olen ehkä n. 8-10-vuotias) ja kaksi vanhempaa, yläasteikäistä tyttöä kävelee vastaan. Toinen näistä, E on erään luokkalaiseni kiusaajan isosisko ja kaikesta päätellen koulukiusaaja itsekin. On ilmeisesti talvi ja olen kastellut housuni jostain syystä, ehkä ryöminyt lumikinoksessa? En muista, mutta se on jäänyt mieleen, kuinka E kysyä pamauttaa, että "Ootsä kussut housuun?" ja ilmeisesti nauraa sen jälkeen toisen tytön kanssa. Ei taaskaan ennen/jälkeen muistikuvia, vain nöyryytyksen ja häpeän tunne välittömästi tilanteen jälkeen.

Tilanne nro 4:
Tapaan kaksi vanhempaa tyttöä, joista ainakin toinen on naapurin tyttö. Hän sanoo minulle, että tule siihen ja siihen aikaan läheisen kaupan eteen, niin nähdään siellä. On kesä ja aurinko paistaa. Olen iältäni ehkä 6-9 vuoden välillä. Myönnyn, ajattelen kai heidän olevan mukavia ja haluavan kaveerata kanssani. Menin siis kyseisen kaupan eteen sovittuun kellonaikaan, eikä siellä näkynyt ketään. Aikani odottelin ja sitten palasin ymmälläni kotiin. Äitini suuttui ja kertoi minulle, että kyseinen kellonaika oli mennyt jo aikoja sitten, eli tytöt huijasivat minua tahallaan. Jälleen kerran häpeä siitä, miten saatoinkaan olla niin tyhmä? En tuntenut kellonaikoja vielä tarpeeksi hyvin, mutta se tuli selväksi, ettei edes tuttuihin tyttöihin ole luottamista.

Tilanne nro 5:
Kaikista edellämainituista ylivoimaisesti tuskallisin muisto. Olen kolmannella tai neljännellä luokalla ja eräs kiusaajapoika, nimitettäköön häntä vaikka K:ksi,  päättää jostain syystä haastaa minut tappeluun kysymällä "Tapellaanko?" Syytä en muista, vain sen että siinä iässä myös tytöt saattoivat tapella poikien kanssa ja jopa voittaa. Minä tietenkin hävisin ja sain tuntea sen nahoissani.

Seisomme kouluun johtavan hiekkatien varrella toisiamme vastapäätä. Paikalla on paljon katsojia, ehkä jopa suurin osa koulumme oppilaista. K:lla on päällään tummat vaatteet ja meillä molemmilla on lippikset (jotka silloin 90-luvulla olivat muotia alakoululaisten keskuudessa). K aloittaa tappelun siten, että liikahtaa minua kohti yhtäkkiä, niin etten ehdi reagoida mitenkään ja paiskaa kädellään lippikseni lipan silmille, jolloin en näe mitään. Tappelun kulusta minulla ei ole minkäänlaisia muistikuvia. Sen verran muistan, että lopuksi ilmeisesti istuin maassa ja itkin häpeää ja nöyryytystäni. Lähdin kävelemään kotia päin edelleen itkien, jossa vanhempani jo tiesivät tappelusta, koska eräs vuotta vanhempi tyttö kävi informoimassa heitä. Isäni oli tosi vihainen, koska olin "nolannut" itseni ja ilmeisesti myös heidät siinä samalla. Muistan, kuinka paljon olisin kaivannut lohdutusta, mutta sen sijaan isäni päättikin huutaa minulle tapansa mukaan (ja kehtasi vielä minun ollessa jo aikuinen väittää, että ei sulle ole vielä koskaan kunnolla huudettukaan...) eikä lohdutuksesta ollut tietoakaan. Onko siis mikään ihme, että vihasin isääni teini-iässä syvästi?

Olin todella herkkä lapsi. Minut oli helppo saada sekä itkemään että suuttumaan ja luulen, että se on keskisimpiä syitä sille, miksi juuri minä jouduin kiusatuksi. En osannut piilottaa tunteitani, vaan ne tulivat aina voimakkaina esiin, niin suru, pelko kuin vihakin. Itsehillintäni oli täysin olematonta, joten olin otollinen kohde kiusaajilleni, joista mitä ilmeisimmin oli hauskaa katsoa lopputulosta, etenkin jos he saivat minut itkemään. Itkupilliksi minua kutsuttiinkin herkkyyteni takia.

Kun siirryin viidennelle luokalle, olin oppinut hillitsemään itseni paremmin, mutta vahinko oli jo tapahtunut. Mielelleni siihen asti koettu kiusaaminen ja syrjiminen oli jo tehnyt peruuttamatonta vahinkoa ja loppu onkin niinsanotusti historiaa. Olin jo traumatisoitunut tajuamatta sitä itse ja kiusaaminen tuli jatkumaan vielä vuosia, aina yhdeksännelle luokalle asti, jolloin minut vihdoin päällisin puolin jätettiin jo rauhaan, mutta kukaan ei halunnut olla ystäväni. 

Lukiossa minun ei enää tarvinnut kestää kiusaamista ja sain jopa kavereita. Mutta tunsin itseni siltikin aina ulkopuoliseksi ja yksinäiseksi.

Ja tuo sama tunne, sama yksinäisyys ja tyhjyys vainoaa minua edelleen tänäkin päivänä.