Hometta asunnossa?

Pitkästä aikaa pidempää postausta.

Mikä on tilanteeni tällä hetkellä? Aloitin tekemään pienimuotoista remonttia kotonani. Asun kunnan vuokra-asunnossa ja olin kyllästynyt katselemaan vanhoja, kulahtaneita tapetteja vuodelta -88 (alkuperäiset tapetit) jotka olivat tupakan kellastamat (edellinen asukas poltti sisällä) ja huonokuntoiset. Päätin siis poistaa ne ja maalata seinät valkoisiksi.

Kysyin isännöitsijältä luvan ja sain maalit ilmaiseksi. Aiempaa kokemusta remontoimisesta ei ole, mutta päättelin tehtävän olevan suht helppo ja netistä löytyy onneksi hyvät ohjeet. Tämän piti olla siis sinänsä kivuton projekti. Mutta ei, en tietenkään pääse liian helpolla tässäkään asiassa.

Viikko sitten, kun otin ensimmäisiä tapetteja olohuoneen seiniltä alas, löytyi nurkasta jotain mustaa, epämääräistä töhnää. Epäilen vahvasti sen olevan hometta. Tai sitten se voi olla likaa, en tiedä, mutta aavistelen pahaa, koska olen kärsinyt jatkuvista ylähengitystie- ja silmäoireista jo usean kuukauden ajan. Oireet helpottavat poissa kotoa, mutta palaavat aina kun vietän paljon aikaa olohuoneessa.

Kasvusto löytyi juuri sängyn viereisestä nurkasta, jossa olen nukkunut jo monta vuotta. Pelottaa ajatella, kuinka paljon olen saattanut altistua tietämättäni...

Mun piti soittaa isännöitsijälle jo maanantaina tästä löydöstä. No nyt on perjantai, enkä vieläkään ole saanut mitään aikaan. Nukuin viime yönä vain 4 tai 5 tuntia, kun mietin, että nyt on ihan pakko ilmoittaa isännöitsijälle ja pelottaa, koska se on mies ja miesten kanssa on niin vaikea olla tekemisissä. Mitä jos se ei ole hometta ja soitan turhaan nolaten itseni? Mitä jos se on hometta ja asun vaarallisessa kodissa? Miten pääsen täältä pois kun rahaa mihinkään uuden asunnon takuuvuokriin ei ole ja sossukin auttaa vain mikäli löytyy tarpeeksi vahvat perusteet? Mitä jos hometta on, mutta asiaa ei lähdetä kustannussyistä tutkimaan?
Mitä jos joudun jäämään tähän kämppään ja loputkin terveydestä menee jne jne jne...

Kodin piti olla turvallinen paikka. Se paikka, jossa saa olla rauhassa ja pelkäämättä. Ja nyt joudun miettimään, että tämä kotini ei ehkä olekaan turvapaikkani.

Enkö ole missään rauhassa ja turvassa? Eikö tämä paska ikinä lopu? Kuinka kauan vastoinkäymiset jatkuvat? Miten kauan enää jaksan tätä elämää, kun aina tulee yhä uusia ongelmia? (Melatoniini on loppu ja rahaa ei ole ostaa uutta purkkia. Ketipinoria onneksi on, joten sillä kai täytyy mennä toistaiseksi)

Stressaa jatkuvasti, kun mietin, että isännöitsijään ja varmaan huoltomieheenkin on pakko olla yhteydessä ja mietin, miten selviän tästä remontista ylipäätään? Kukaan ei voi auttaa, kaikki ovat estyneitä ja olen tässä suossa yksin. Seinistä tuli rumat, kun tapetin alla olleeseen kipsilevyyn jäi pahoja jälkiä, kun en osannut olla tarpeeksi varovainen ja pelkään, että isännöitsijä/huoltomies suuttuu, kun näkee seinät ja sanoo, että olen pilannut ne...

En ole ikinä tasoittanut seiniä ja pelkään pilaavani ne. Tulee maksamaan useita satoja euroja, jos niitä joudutaan korjailemaan minun jäljiltäni. Ja toisaalta, onko tässä remontissa mitään järkeä, jos kämppä on homeessa ja tästä pitää muuttaa jollain aikavälillä? Teenkö turhaa työtä?

Asiat toivottavasti selviävät ensi viikolla, kun vaan saisin jostain rohkeutta viedä niitä eteenpäin. Muutama Diapam on onneksi jäljellä kaapin pohjalla. Jos en muuten pysty toimimaan, ne auttavat ainakin hieman.

 Mitä tulee terapiaan (jossa tuli vuosi täyteen): Kärsin edelleen massiivisesta motivaation puutteesta. Koko kevät on mennyt haahuillessa ja en ole saanut kerrassaan mitään aikaan. Terapeutti on mulle väärä ihminen, tajuan sen nyt, mutta en voi vaihtaa. En jaksa enää käydä sitä prosessia läpi ja kun tutustumiskäynnit on maksettava kokonaan itse ja rahaa ei ole niin no can do.

Hän tokaisi pari viikkoa sitten, että home on kuulemma minulle "pakkomielle" kun kerroin, että pelkään asuvani homeasunnossa (tämä siis ennen kuin nurkasta löytyi kasvustoa). Loukkaannuin tästä, mutta en näyttänyt sitä hänelle. Seuraavalla  terapiakerralla sanoin, että pahoitin mieleni ja mietin, uskallanko enää puhua asiasta, jos terapeutti ei halua siitä kuulla. Hän totesi vain, että mistä päättelin, ettei hän haluaisi kuulla asiasta. Hän ei siis ollenkaan pahoitellut tai mitään.

Terapeutti tuntuu hieman viileältä ja etäiseltä ja se ärsyttää välillä. Kai se kuuluu psykodynaamisen terapian luonteeseen, mutta itse kaipaisin vähän empaattisempaa ihmistä. Tälle naiselle ei tee mieli puhua tietyistä asioista, koska juurikin koen hänet ihmisenä, jolle ei vaan voi kertoa kaikkea. Että en tiedä, tuleeko tästä mitään pidemmän päälle.

Ja tosiaan, kuntouttavan työtoiminnan pitäisi alkaa elokuussa. Kiinnostus on pyöreä nolla. En haluaisi mennä sinne ollenkaan (eräs työpaja) mutta kai se on pakko. Onneksi voi valita, että käy vain yhtenä päivänä viikossa. Sen ei pitäisi olla liian raskasta. Hope so...