Piti kirjoittaa postaus jo viikko sitten mutta en vaan jaksanut...
Sain viime tiistaina tosi pahan raivokohtauksen terapiassa monen eri asian summana. Olen jo pitkään kärsinyt jatkuvasta turhautumisesta sekä terapeuttiin että itse terapiaan, koen että mikään ei etene mihinkään ja olen niin helvetin kyllästynyt ja ärsyyntynyt koko ihmiseen.
Olin jo valmiiksi pahalla tuulella mennessäni vastaanotolle ja kerroin sen jo heti alussa. Puheeksi tuli jälleen homeasiat ja kerroin pelostani joutua kadulle, että pelkään sairastuvani homeesta niin pahasti ja nämä jutut ärsyttävät terapeuttiani ihan selvästi, sen olen pannut kyllä merkille (vaikka hän kieltää sen, että mikään sanomani ei muka ärsytä häntä). Hän ei haluaisi, että edes puhun aiheesta.
Puhuin kuitenkin ja laukaiseva tekijä raivarilleni oli se, kun kerroin vierailleeni Homepakolaiset ry:n nettisivuilla etsimässä tietoa ja hän kysyi, että miksi ihmeessä käyn sellaisilla sivuilla? Räjähdin ihan yhtäkkiä ja karjaisin täysillä, että "Vittuako se sulle kuuluu vitun ämmä!" ja häivyin paikalta paiskaten oven takanani täysillä kiinni.
Tiesin heti, että se oli sitten siinä tämä terapia. En voisi enää jatkaa tämän jälkeen ja tuskin terapeuttikaan sitä haluaa ja olin oikeassa asian suhteen.
Ja joo myönnetään, oli lapsellinen ja täysin kohtuuton reaktio terapeuttia kohtaan. En vaan enää jaksanut hillitä itseäni, olen ollut jo kuukausia niin ärtynyt siihen ämmään. Ei meidän välinen kemia vaan toimi ja olen siitä moneen kertaan terapiassa maininnut ja aina se on vaan vähätellyt asiaa, että ei ole mukamas meidän kemioissa mitään vikaa...
Tänään purimme asiaa ja tulimme molemmat siihen lopputulokseen, että homma ei toimi näin ja ehkä on parempi lopettaa koko terapia. Pyysin tietenkin anteeksi edelliskertaista käytöstäni ja tottakai hävetti mennä sinne. Ja olin oikeassa sen suhteen, ettei terapeuttikaan koe mieleiseksi jatkaa mun terapiaa.
Hän ilmaisi huolensa siitä, että hänen oma turvallisuutensa saattaa olla uhattuna takiani, koska mitään takeita ei hänen mielestään ole siitä, ettenkö voisi suuttuessani hyökätä hänen kimppuunsa. Hän siis myönsi epäsuorasti että pelkää mua nyt sen raivarin takia :(
Mitä järkeä on siis jatkaa terapiaa jos terapeutti pelkää potilastaan? Olen jotenkin järkyttynyt hänen reaktiostaan, en ole koskaan pahoinpidellyt ketään enkä nytkään käynyt terapeutin kimppuun millään tavalla, huusin vain äkillisen tunnekuohun vallassa ja poistuin heti paikalta. Luulisi, että tämäkin mielisairaalassa työskennellyt ihminen on nähnyt samankaltaista käytöstä ennenkin ja on vaikea uskoa, että olisin hänen ainoa potilaansa koskaan joka on saanut raivarin vastaanotolla?
Olenko tosiaan niin kamala, niin pelottava, niin arvaamaton että hän ei uskalla jäädä kahdestaan kanssani samaan tilaan? Tuli voimakas häpeäntunne, olen niin kauhea ihminen että oma terapeuttikin joutuu pelkäämään...
Hän edelleenkin kieltää, että olisi ärsyyntynyt mistään sanomastani ja ettei hänellä ole mitään osuutta mihinkään, hänen mielestään kemioissamme ei ole ollut vikaa jne. Kaikki on tietenkin mun vika, kuten aina. Ilmeisesti harva terapeutti pystyy myöntämään omia virheitään. Ja tässä tapauksessa selkeä virhe terapeutilta oli se, ettei hän uskonut minua kun toistuvasti kerroin kokevani, että meidän kemiamme eivät vaan kohtaa. Toisaalta saan syyttää itseäni, kun olin niin nössö etten itse tajunnut aloissa laittaa stoppia hommalle ja vaihtaa terapeuttia aiemmin.
Joten olen päättänyt lopettaa, irtisanomisaikaa on kuukausi ja taitaa olla uuden terapeutin etsintä edessä. En kyllä tiedä, onko siinä enää mitään järkeä tässä vaiheessa kun Kelan suorakorvaus loppuu jo ensi vuoden toukokuussa mutta toisaalta kun se kerran on myönnetty niin en haluaisi jättää viimeisiä kertoja käyttämättä.
Psykiatrian polille saattaisi olla mahdollista päästä, mutta sinne voi olla pitkät jonot. Ja uudelle yksityiselle ei ole varaa, koska tutustumiskäynnit maksavat lähemmäs parisataa enkä saa mistään lainaksi tuollaisia rahoja.
En yhtään tiedä mitä teen, toisaalta tekisi vaan mieli jättää koko homma sikseen mutta tarvitsen kuitenkin terapiaa ja tämä terapeutti on samaa mieltä, että homman täytyisi jatkua mutta jonkun toisen luona.
Olen nyt tosi väsynyt joten en jaksa sen syvemmin kirjoitella syitä, jotka ajoivat minut tähän tilanteeseen, ehkä seuraavassa postauksessa käsittelen tarkemmin minun ja terapeutin välistä suhdetta ja siihen liittyviä vaikeita asioita...
